sunnuntai 23. marraskuuta 2014

November 23: Something you've seen

NOVEMBER 23: SOMETHING YOU'VE SEEN


Maata näkyvissä -festarit! Oon aivan huippukiitollinen viime viikonlopusta, jolloin pääsin näkemään festareita, näkemään kavereita, näkemään esiintyjiä, Jumalan hyvyyttä ja iloisia kasvoja. Olemaan töissä, olemaan vapaalla, heräämään aamulla kello 3.45, kuulemaan puhujia, musiikkia, itkemään kun se osuu itseen niin syvälle. Syömään rajattoman määrän ruokaa, nauramaan maha kippurassa, tutustumaan ihmisiin, nauttimaan ajan hitaudesta, vihdoinkin.





Mulle aika uus tuttavuus, Herz, vei kyllä mun sydämen nyt ihan kympillä mukaansa. Ihanaa, et festareilla on tilaa myös tuntemattomampien bändienkin keikoille. Ihanan tiivis ja lämmin tunnelma tuossa pikku hallissa. Jään innolla oottamaan heidän ensimmäisen levyn ilmestymistä!

                     Herz - Voittajana maalissa


kls. En edes tiedä mitä sanoisin. Rakastan tätä bändiä ihan mielettömästi. Siihen liittyy niin paljon muistoja. Ihan huomaamatta päädyin lähes täsmälleen samalle paikalle kuin viime vuonna kls:n keikalla, paikalle johon siihenkin liittyy muistoja. Kiitän Luojaani sinusta, tästä bändistä, niistä muistoista joita tää nostaa tajuntaan, festareista, ystävistä, hetkistä joita ei vaan unohda.



Niin ystäväänsä vuoteessaan
Rukouksissaan muistaa
Ja haluaa kiitoksen taivaisiin kohottaa
Vietetyistä öistä saa
Aamuun valvotuista laulamaan
Yhdessä yössä kun oppivat toistensa sielut tuntemaan
© kls. - Kiitän Luojaani Sinusta


Päätöskonsertin Juha Tapio oli suloinen, avoin, rehellinen ja oikeesti koskettava. Ehdottomasti viikonlopun fiiliskeikka. Oltiin uusien kavereiden kanssa tuolla ihmisten keskellä hyppimässä, pomppimassa, tanssimassa, huutamassa biisejä niinkuin oltais tunnettu aina. Lauloin myös niiden Juhiksen biisien mukana, joita en ollut koskaan kuullutkaan, niinkuin olisin kuullut ne tuhansia kertoja. Olipas se hauskaa. Mulla jäi tosta keikasta päällimmäisenä käteen hymy, joka ulottuu korvasta korvaan ja se nousee kasvoille vieläkin kun vaan katon videonpätkän tolta keikalta.

Vitsit sentään mikä viikonloppu. Tiedättekö sen fiiliksen, kun tuntee olevansa niin rakastettu, että ihan itkettää?

2 kommenttia:

  1. Voi kyllä! Noi festarit on kyllä niin pala taivasta maan päällä ♥

    VastaaPoista

Raapusta postilaatikkoon kommentti tai kaksi,
saat sillä päiväni iloisemmaksi.
Risuja tai ruusuja valita saat,
ne mieleeni painan ja talletan korvan taa ;-)

Kiitos, mielipiteesi on minulle arvokas!