Elon pilkahdus

    Tristan Prettyman - Back to home



Paino, painostus, ahdistus hartioilla,
pelko tulevasta
ja viimeiset hetket
käsillä – käsistä
kuumuus kuin Saharassa
16 tähteä puisella taivaalla
hiljaisuus, helkehtivä vesi kuitenkin
elokuinen viileys vasten ihoa, vasten pisaroita

Pitkä matka, takana,
edessä
Yhteiset toimet, retket – nuo hetket
pala tulevaa?
vai sittenkin jotain menetettävää
kallisarvoista, kullanarvoista
elämää

Jos olisikin lupaus,
näky, kartta
edes luottamus

On vain reitti, jota kulkea,

ei tietoakaan säävaroituksesta, 

sateesta sitäkin enemmän

Kuitenkin johdatus, Kartanlukija

ei huolta huomisesta

ja päivänvalon aikaan, 

päivänmatka kerrallaan,

päivänvaloa kohti

Niin

He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi

jouluaaton tunnelmia Snellmaninkadulta

Opin tänään, että joulua voi juhlia vielä kirkkovuodenkin mukaan loppiaiseen asti oikeen pitkän kaavan mukaan. On siis ihan okei jakaa lahjoja vielä reilusti joulupäivän jälkeen, olla juhlatunnelmassa päivä toisensa jälkeen ja lihoa monta kiloa. Siispä, varautukaa vielä monen päivän joulukuvatulvaan. Joulutunnelmahössötykseen. Joululaulujen jakohypetykseen. Joulu sitä, joulu tätä..

No ei vitsi vitsi, mutta tässä vielä pari otosta aattoillalta. Missä tunnelmissa teidän joulut meni?

PS. Blogin ulkoasu ja sivun asettelu saivat osakseen hieman pientä pintaremonttia, mitäs sanotte? :--)

miksi maapähkinällä on kova kuori?

                                      Poika & Maria - Tähti ikkunassa

Tänään otin toisen loikan jouluvalmistelujen ihmeelliseen maailmaan. Päätin rikkoa rutiineja ja leipoa jotain erilaista mitä meidän jouluun ei ole koskaan kuulunut eli fudgeja! Kauppareissuun kulutettu aika menikin hujauksessa purjehtiessani ympäri kauppaa etsien milloin ties mitäkin marshmallow fluffia, milloin kondensoitua maitoa tai milloin maapähkinävoita löytämättä mitään esimmäisellä, toisella tai ehkä edes kolmannella yrittämällä joulukiireisten ihmisten keskellä.

Oikeastaan leivoin nämä jo eilen, mutta tänään vietettiin ihana ilta kavereiden kanssa fiilistellen joulua ja päivittäen toistemme tietoisuudet tämän hetkisistä elämän koukeroistamme ja tarjoilin herkkuja siellä. Valmistuslistalla komeili hyvin kunnianhimoisesti sekä maapähkinä- että suklaafudgeja, joiden ohje löytyy täältä. Toiset fudget onnistuin kuitenkin vielä toistaiseksi selvittämättömällä syyllä failaamaan, mutta ainakin suklaaversioista tuli oikein mukavia jouluisia herkkupaloja!

Ilta kavereiden kanssa sekä tappelu fudgepatojen ääressä herätti mussa paljon myös elämää suurempia kysymyksiä, joihin jään mietiskelemään vastauksia tässä ihanan lämpöisessä jouluaattoa edeltävän yön tunnelmassa..

 Miksi maapähkinäfudget epäonnistuivat vaikka seurasin ohjetta? 

 Miksi kondensoitua maitoa myydään kahdessa eri hyllyssä eri hintaisena(eri merkkejä tosin) saman kaupan sisällä? 

 Miksi jouluna ei näe kavereita ja miksi niitä tulee ikävä juuri silloin kun on ne pari päivää vuodesta, jotka on pyhitetty  perheen keskeiselle ajalle? 

 Miksi uuden vuoden ihka ensimmäinen päivä, jonka tulis olla niin toivoa ja uusia kujeita (huh mikä clishe!!) täynnä on aina  niin masentava? (Päädyimme kamujen kanssa loistosuunnitelmaan kääntää uusivuosimasennus täysin vastakkaiseen suuntaan  tekemällä tänä vuonna yhteisvoimin jotain superkivaa!) 

 Miksi joululahjojen avaamisjärjestyksestä pitää tehdä itselleen ongelma? 

 Miksi ihmeessä jätin kaikki leffat ja kirjat kotiin, vaikka mulla olis vihdoin koko joululoma aikaa kuluttaa kaikkeen  hömppään? Oh why? 

 Miksi yöllä itsesensuuri katoaa ja on helpompi puhua ties mistä ihmissuhdekoukeroista vaikeisiin koti-identiteettikriiseihin? 

 Ja kaikkein hämmentyneimpänä kysmysmerkkinä olen yhä sen kysymyksen äärellä, että miksi, oi miksi ihmissuhteet on aina  niin vaikeita? 

Lahjapaketin muotoisia elämäntapahaaveita

Eilen jätin opiskelijaelämän taakseni hetkeksi ja lähdin kotikonnuille joulunviettoon. Illan vietin yrittämällä päästää luovuuteni valloilleen joululahjoja paketoidessa. Ai että mä rakastan tämmöstä pientä näpertelyä ja käsin tekemistä! Mun haaveena on, että saisin joku joulu tehtyä jok' ikisen joulupaketin sisällön omin pikku kätösin, mutta se vaatis tietty sitä, että suunnittelun aloittais jo hyvissä ajoin! Myös paketoinnissa olis kiva käyttää vähän enemmän luovuutta, eikä ostaa aina sitä perus lahjapaperia ja kiiltävää käkkäränauhaa. Kaikenkaikkiaan olis kiva kokeilla kaikkea vinkeetä, mitä ei heti ensimmäisenä tulis ajateltua! Vinkkejä?

Tänä vuonna otin kuitenkin seuraavan askeleen kohti tätä mun hyvin kausittaista do it yourself -elämäntapaa. Nimittäin opettelin lahjapussin taittelun ja ruusukkeen teon! Yllätin itseni myös omatekoisilla pakettikorteilla! Jipii! Molemmat ensinmainituista olivat loppujen lopuksi tosi yksinkertaisia tehdä, mutta varsinkin tuossa ruusukkeessa materiaali merkkaa paljon. Ohuesta käpristyvästä nauhasta ruusukkeen taikominen ei ole mitään juhlaa nopeutta ajatellen, puhumattakaan lopputuloksen siisteydestä. Olisi varmasti parempi käyttää jotain paperinarua tai aikakauslehdestä revittyjä suikaleita, mutta kyllähän tuostakin hätätapauksessa sai jotain luotua. Ja ah tuo lahjapussin taittelun opettelu on ratkaisu niin monen vaikeanmuotoisen lahjan paketointiin! Suosittelen lämpimästi varsinkin jos olet sitä paketoijatyyppiä, että tykkäät kierittää teippiä lahjan ympärille mahdollisimman kryptisesti puoli rullaa terveisin ei-lainkaan-vihjaileva mä, joka sai juuri poikaystävältään kyseisen mallisen paketin ja tappeli viisi minuuttia ennen kuin pääsi itse sisältöön käsiksi.. :D Toisaalta, jos haluat olla suloisen miehekäs ja pitkittää lahjan vastaanottajan jännitystä, lahjapussin taittelu ei ole sua varten! Huomatkaa nyt sarkasmini ja opetelkaa ihmeessä motiiveista riippumatta, kyseisen pussin ohjeen löysin täältä. Ruusukkeen ohje löytyypi puolestaan täältä.

Halusin vielä esitellä teille mun tän hetkisen lempparijoululaulun O come, O come Emmanuel! Videokin piti ihan kahtena kappaleena laittaa kun siinä on pari erilaista versiota, joista en osaa toistansa parempaa valita. Mikäs on teidän lemppari joulubiisi tänä vuonna?

ei kasvua ilman kasvukipuja

Vuosipäivä, puhelinyhteys, 

päivittäinen yhteydenpito, 

sama aikavyöhyke, 

yhteinen joulu, synttärit, 

uusi vuosi, muut juhlapäivät, 

tapahtumat, yhteisten hetkien jakaminen, 

äänen kuuleminen reaaliajassa,

halaus, läheisyys,

läsnäolo

Nää on asioita, joita meiltä jää väliin tai joita normaaliin parisuhteeseen olettais kuuluvan, mutta jotka meidän tapauksessa loistaa poissaolollaan, ainakin tän vuoden ajan. Toisaalta esimerkiksi ensimmäistä yhteistä vuosipäivää ei takas saa, mutta kenties siitä luopuminen tuo tilalle jotain parempaa.

Näiden tärkeiden asioiden puuttuminen opettaa kuitenkin paljon muuta, mitä ehkä normaalissa parisuhteessa jäisi kokematta - ainakin samalla aikavälillä. Tuntuu, kuin joku venyttäis sua selkä seinää vasten kasvamaan sentti sentiltä enemmän kouluterkan mittanauha päälakea vasten. Kai nää vaikeat hetket on vaan kasvukipuja, jotka on pakko käydä läpi, jotta päästäis kohti jotain suurempaa, vahvempaa. Opittais jotain olennaisempaa, kuten:

Rohkeutta, luottamusta

Kaikkivaltiaan huolenpitoon, 
toisiimme, itseemme, suhteeseemme, 

arvostusta yhteisesta ajasta,

mahdollisuudesta soittaa puhelimella, itsestäänselvyyksistä,

kärsivällisyyttä, viisaiden valintojen tekemistä,

uhrausten merkitystä, suhteesta huolehtimista,

huomioonottamista, ymmärrystä,

kommunikointia, rukousta,

hyvien ja huonojen hetkien näkemistä,

omien, toisen, yhteisten,

itsensä ylittämistä, vaikeista ajoista selviytymistä,

elämää

November 28: Free day

NOVEMBER 28: FREE DAY (write about anything you want)

Vähän hävettää edes kirjoittaa kyseinen otsikko tuohon. Että marraskuu, joopasen joo.. No aina ei mene ihan käsikirjoituksen mukaan ja niin kävi tässäkin, että kiitollisuusprojektin viimeinen osa, jonka piti päättyä kiitospäivän tienoille päättyikin nyt ohi jopa itsenäisyys- ja lucianpäivänkin. Hups, pahoittelut siitä! Mutta en jää tuleen makaamaan ja yritän olla ihan über casual ja todeta, että on ollut kiireitä koulun ja elämän kanssa niin paljon (jep, tosi casual) etten ole jaksanut stressata blogista. Mistä kätevästi ehkä hieman notkuvan aasinsillan kautta pääsemmekin siihen, että viimeinen postaus aiheesta kiitollisuus koskee tällä kertaa rentoutumista!

Nyt kun aasit tuli puheeks niin ihan pakko mainita, että tiesittekö että aasin selässä kulkee risti? Siis tummemmat karvat muodostaa aasin selkään pitkittäisen siiman ja toisen lyhyemmän, poikittaisen viivan - aasinristin. En jaksa uskoa sen olevan sattumaa, että Jeesus ratsasti juuri aasilla Jerusalemiin ekana adventtina! Vitsit mitä symboliikkaa!

Joo, mutta takaisin pääjuoneen. Oon kiitollinen siitä, että pitkästä aikaa mulla on jo toinen (melkein) vapaailta putkeen! Siis mitä ihmettä?? Koko syksyn oon paahtanut menemään melkein jokaisen arki-illan ja usein myös viikonloppuisin jossain muualla kuin kotona. Nyt vihdoin kun joulu lähestyy ja harrastukset ja muut opiskelijaillat alkaa jäämään joulutauoille niin mulla on vihdoin vähän aikaa vaan jumittaa kotona, mikä ehkä onkin syynä siihen, et istun tässä koneen ääressä just nyt vääntämässä pitkän tauon jälkeen postausta. Tän syksyn aikana jos joskus on oppinut arvostamaan vapaailtoja! Nautin siitä, et saan vaan istua telkkarin ääressä ja neuloa sukkaa, soitella kitaraa, kattella leffoja tai kuunnella musiikkia ja datailla läppärillä ilman mitään sen suurempaa funktiota koko toiminnalle. Onkohan musta tulossa vanha? Ei sillä, etten olisi kiitollinen siitä, että mulla on elämässä menoja ja meininkejä, mutta välissä on hyvä vaan levähtää. Sen huomasin viimeistään siitä, kun viimeviikon tiistain tanssitunti peruttiin ja olin pelottavan iloinen edes siitä yhdestä vapaapäivästä, vaikka olinkin ihan täysillä suunnitellut meneväni sille tunnille riippumatta siitä, että olin jo neljättä viikkoa flunssassa ja koulutehtävien deadlinet painoi päälle. Siinä tekemisen flowssa vaan menee sokeana eteenpäin niin kauan kunnes joku katkasee sen ketjun. Joten ihmiset, ottakaa aikaa itellenne ja varsinkin nyt joulun aikana jättäkää turhat stressit taka-alalle ja r e n t o u t u k a a. Ihan totta. Sanon tän lähinnä itselleni, mutta jos joku teistä on samassa tilanteessa kun meikä niin nyt vähän niitä muttereita löysemmälle ja suupieliä ylöspäin. Maailma pyörii kyllä ilman meitäkin. (Huomatkaa mikä itsepsyykkaus..:--D)

ihmiset osaa olla kesällä tosi lepposii, mut mikä meihin iskee talvella?

Ps. Huomasin vasta nyt, että tälle postaukselle oli annettu nimeksi free day ja mä kerroin vapaapäivistä! Hassua!

November 24-27

NOVEMBER 24: A PHYSICAL TRAIT YOU HAVE

On yllättävän vaikea keksiä itsestä jotain kivaa ulkoista puolta mistä on kiitollinen. Toisia on paljon helpompi kehua, mutta jos pitää mainita itsestään jotain positiivista, se tuntuu helposti ylimieliseltä. Onko tää joku meidän suomalaisten kansantauti? In any case, vaikka tää tuntuu vähän vaikeelta, sanon silti et oon kiitollinen mun jaloista. Voi, kuulostaapa vähän hassulta mut jotenkin mä vaan tykkään niistä :D Vaikka oon lyhyt niin silti mun jalat ei oo ihan mitkään tapit kuitenkaan, eikä ne oo toisaalta mitkään maailman kapeimmatkaan. Mut niillä voi tanssia, liikkua, heilutella varpaita, tuntea maan niiden alla. Ja siis parastahan on kuljeskella ympäriinsä ilman kenkiä! En tykkää olla missään kengät jalassa, koska jotenkin tunnen oloni turvallisemmaks kun oon kontaktissa maan kanssa, oli se sitten sisällä tai ulkona. En oo koskaan ollut mikään kenkien suurkuluttaja, muistan kuinka pienenä kiukuttelevana naperonakin jo niiden ostaminen oli tuskaa - ja minulle varmaan vähiten. Ehkä mä oon tän asian suhteen vähän tämmönen luonnonlapsi. Ja mä tykkään siitä.

Eritäin hyvä kun just kehuin kuinka tykkään olla ilman kenkiä...

NOVEMBER 25: SOMETHING YOU KNOW

Tänään koulussa mulla nous ajatus mieleen siitä kuinka ei saa antaa negatiivisen asenteen vaikuttaa itseenä. Se vaikuttaa nimittäin oppimiseen ja omaan mielialaan ihan mielettömän paljon. Muistan niin hyvin kuinka isä sano mulle kerran joskus pienenä, kun kiukkusin jotain (todennäköisesti koulutehtävää) et 

"Älä aattele ettet osaa. Sitten et ainakaan osaa." 

Siitä lähtien oon vaihtelevalla menestyksellä yrittänyt noudattaa tuota neuvoa. Vaikka kuinka paljon ottais päähän joku todella inhottava asia niin yritän edes asenteellisesti suhtautua siihen niinkuin sen toteuttaminen olisi mahdollista. Yritän psyykata itteeni uskomaan, et kyllä mä pystyn siihen, kyllä mä osaan, mä oon hyvä tässä, vaikka mulla ei olis edes 1% näyttöä siitä et näin olis. Ja se saattaa auttaa. Siks mun tekee mieli repiä aina hiuksia päästä ja suurinpiirtein aivopestä ihminen uskomaan itseensä kun nään jonkun jumittuneen johonkin asiaan asenteensa takia kiinni lyömällä enpystyenosaa -seinän itsensä ja saavutettavan asian väliin. Koska teen sitä luvattoman paljon itsekin ja tiedän ettei se johda mihinkään, niin haluaisin saada ihmiset ymmärtämään että jo asenteenmuutos voi tehdä paljon. Tästä oivalluksesta oon äärettömän kiitollinen. Ja siitä menee kiitos iskälle, joka on sen tähänkin jääräpäiseen päähän takonut.

NOVEMBER 26: CRITICISM YOU'VE RECEIVED

Aina silloin tällöin kuulen kavereilta ja porukoilta, siitä et oon huolimaton. Terveisin minä, joka viimeks tänään hukkasin kännykkäni, koska jätin sen koulussa hattuhyllylle. (sain sen kyllä lopulta takasin epämääräsesti sössötetyäni enkkua infotiskille...) Ymmärrän kyllä tän kritiikin täysin ja oon itsekin samaa mieltä et verenpainehan siinä nousee kun unohtelen asioita helposti. Toisaalta yritän löytää siitä myös kääntöpuolen. Ainakin on kiitollinen siitä, etten saa sydänkohtausta jos hukkaan kännykkäni tai jos se ei oo joka sekunti mun taskussa. Onhan se mulle tärkeä myönnetään, varsinkin kun nykyään älyluurilla voi tappaa aikaa niin monessa paikassa, mutta pystyn elämään myös ilman että se on liimattuna mun takataskuun. (Trust me, takataskuun sitä ei ainakaan kannata laittaa, sieltä se tippuu helposti vessanpönttöön! Check.) Hah, muistan vieläkin kun joskus nuorempana multa onnistui kännykkä jotenkin tippumaan bussin penkille ja kun mä huomasin bussista tultuani, että se on kadonnut aloin vaan nauramaan ja ajattelin että pääsinpähän siitäkin eroon. Jep. Enää ei kylläkään naurata, mutta oon kiitollinen etten ainakaan vielä ole jäätävä kännykkäfriikki ja joskus pyörittelenkin päässäni ajatusleikkiä, millaista elämä oliskaan jos palattais siihen vanhaan lankapuhelinaikaan takasin. Mitenköhän me selvittäis? Ja tajusin just, että vastasin kyllä täysin ohi aiheen...

NOVEMBER 27: A SIMPLE PLEASURE

Elämän pienet ilot. Nautin siitä, kun saan istua telkkarin eteen katsomaan hömppäohjelmia suklaata kaverina, kun onnistun rummuttelemaan biisiä jaloilla just oikealle iskulle, kun saan lyödä herätyskellon kiinni luvallisesti ja jatkaa nukkumista, kun pitkän koulupäivän jälkeen voin laittaa teeveden kiehumaan, kun onnistun junassa löytämään oikean vaunun ja paikan heti ilman turhaa härväämistä tai kun saan syödä superepäterveellistä lempparisuklaamysliä mansikkajugurtin kanssa. Vaikea sanoa vaan yhtä, niin moni pieni asia saa kiitolliseks kun vaan istuu alas ja miettii hetken. Ei niitäkään välttämättä siinä hetkessä tajua, mutta kun vähän kelailee asioita jälkikäteen, niin tajuaa mistä kaikesta saakaan edes pienen ripauksen boostia päivään. Haluun haastaa nyt teidätkin miettimään tältä päivältä edes kolme pientä asiaa, jotka on saanut hymyn sun huulille - vähintään sisäisesti, jos et muulle maailmalle oo sitä näyttänyt. Jos oot oikeen reipas niin voit käydä heittämässä kommentin boksiin ja taputtaa ittees henkisesti olkapäälle, musta ois nimittäin tosi kiva kuulla mistä te tuutte ilosiks. Mikä on teijän tän päivän simple pleasure? :)

ei mä en kestä, tää on vaan paras yhdistelmä ikinä!!