keskiviikko 24. joulukuuta 2014

miksi maapähkinällä on kova kuori?

                                      Poika & Maria - Tähti ikkunassa


Tänään otin toisen loikan jouluvalmistelujen ihmeelliseen maailmaan. Päätin rikkoa rutiineja ja leipoa jotain erilaista mitä meidän jouluun ei ole koskaan kuulunut eli fudgeja! Kauppareissuun kulutettu aika menikin hujauksessa purjehtiessani ympäri kauppaa etsien milloin ties mitäkin marshmallow fluffia, milloin kondensoitua maitoa tai milloin maapähkinävoita löytämättä mitään esimmäisellä, toisella tai ehkä edes kolmannella yrittämällä joulukiireisten ihmisten keskellä.

Oikeastaan leivoin nämä jo eilen, mutta tänään vietettiin ihana ilta kavereiden kanssa fiilistellen joulua ja päivittäen toistemme tietoisuudet tämän hetkisistä elämän koukeroistamme ja tarjoilin herkkuja siellä. Valmistuslistalla komeili hyvin kunnianhimoisesti sekä maapähkinä- että suklaafudgeja, joiden ohje löytyy täältä. Toiset fudget onnistuin kuitenkin vielä toistaiseksi selvittämättömällä syyllä failaamaan, mutta ainakin suklaaversioista tuli oikein mukavia jouluisia herkkupaloja!

Ilta kavereiden kanssa sekä tappelu fudgepatojen ääressä herätti mussa paljon myös elämää suurempia kysymyksiä, joihin jään mietiskelemään vastauksia tässä ihanan lämpöisessä jouluaattoa edeltävän yön tunnelmassa..

 Miksi maapähkinäfudget epäonnistuivat vaikka seurasin ohjetta? 
 Miksi kondensoitua maitoa myydään kahdessa eri hyllyssä eri hintaisena(eri merkkejä tosin) saman kaupan sisällä? 
 Miksi jouluna ei näe kavereita ja miksi niitä tulee ikävä juuri silloin kun on ne pari päivää vuodesta, jotka on pyhitetty  perheen keskeiselle ajalle? 
 Miksi uuden vuoden ihka ensimmäinen päivä, jonka tulis olla niin toivoa ja uusia kujeita (huh mikä clishe!!) täynnä on aina  niin masentava? (Päädyimme kamujen kanssa loistosuunnitelmaan kääntää uusivuosimasennus täysin vastakkaiseen suuntaan  tekemällä tänä vuonna yhteisvoimin jotain superkivaa!) 
 Miksi joululahjojen avaamisjärjestyksestä pitää tehdä itselleen ongelma? 
 Miksi ihmeessä jätin kaikki leffat ja kirjat kotiin, vaikka mulla olis vihdoin koko joululoma aikaa kuluttaa kaikkeen  hömppään? Oh why? 
 Miksi yöllä itsesensuuri katoaa ja on helpompi puhua ties mistä ihmissuhdekoukeroista vaikeisiin koti-identiteettikriiseihin? 

 Ja kaikkein hämmentyneimpänä kysmysmerkkinä olen yhä sen kysymyksen äärellä, että miksi, oi miksi ihmissuhteet on aina  niin vaikeita? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Raapusta postilaatikkoon kommentti tai kaksi,
saat sillä päiväni iloisemmaksi.
Risuja tai ruusuja valita saat,
ne mieleeni painan ja talletan korvan taa ;-)

Kiitos, mielipiteesi on minulle arvokas!