November 24-27

NOVEMBER 24: A PHYSICAL TRAIT YOU HAVE

On yllättävän vaikea keksiä itsestä jotain kivaa ulkoista puolta mistä on kiitollinen. Toisia on paljon helpompi kehua, mutta jos pitää mainita itsestään jotain positiivista, se tuntuu helposti ylimieliseltä. Onko tää joku meidän suomalaisten kansantauti? In any case, vaikka tää tuntuu vähän vaikeelta, sanon silti et oon kiitollinen mun jaloista. Voi, kuulostaapa vähän hassulta mut jotenkin mä vaan tykkään niistä :D Vaikka oon lyhyt niin silti mun jalat ei oo ihan mitkään tapit kuitenkaan, eikä ne oo toisaalta mitkään maailman kapeimmatkaan. Mut niillä voi tanssia, liikkua, heilutella varpaita, tuntea maan niiden alla. Ja siis parastahan on kuljeskella ympäriinsä ilman kenkiä! En tykkää olla missään kengät jalassa, koska jotenkin tunnen oloni turvallisemmaks kun oon kontaktissa maan kanssa, oli se sitten sisällä tai ulkona. En oo koskaan ollut mikään kenkien suurkuluttaja, muistan kuinka pienenä kiukuttelevana naperonakin jo niiden ostaminen oli tuskaa - ja minulle varmaan vähiten. Ehkä mä oon tän asian suhteen vähän tämmönen luonnonlapsi. Ja mä tykkään siitä.

Eritäin hyvä kun just kehuin kuinka tykkään olla ilman kenkiä...

NOVEMBER 25: SOMETHING YOU KNOW

Tänään koulussa mulla nous ajatus mieleen siitä kuinka ei saa antaa negatiivisen asenteen vaikuttaa itseenä. Se vaikuttaa nimittäin oppimiseen ja omaan mielialaan ihan mielettömän paljon. Muistan niin hyvin kuinka isä sano mulle kerran joskus pienenä, kun kiukkusin jotain (todennäköisesti koulutehtävää) et 

"Älä aattele ettet osaa. Sitten et ainakaan osaa." 

Siitä lähtien oon vaihtelevalla menestyksellä yrittänyt noudattaa tuota neuvoa. Vaikka kuinka paljon ottais päähän joku todella inhottava asia niin yritän edes asenteellisesti suhtautua siihen niinkuin sen toteuttaminen olisi mahdollista. Yritän psyykata itteeni uskomaan, et kyllä mä pystyn siihen, kyllä mä osaan, mä oon hyvä tässä, vaikka mulla ei olis edes 1% näyttöä siitä et näin olis. Ja se saattaa auttaa. Siks mun tekee mieli repiä aina hiuksia päästä ja suurinpiirtein aivopestä ihminen uskomaan itseensä kun nään jonkun jumittuneen johonkin asiaan asenteensa takia kiinni lyömällä enpystyenosaa -seinän itsensä ja saavutettavan asian väliin. Koska teen sitä luvattoman paljon itsekin ja tiedän ettei se johda mihinkään, niin haluaisin saada ihmiset ymmärtämään että jo asenteenmuutos voi tehdä paljon. Tästä oivalluksesta oon äärettömän kiitollinen. Ja siitä menee kiitos iskälle, joka on sen tähänkin jääräpäiseen päähän takonut.

NOVEMBER 26: CRITICISM YOU'VE RECEIVED

Aina silloin tällöin kuulen kavereilta ja porukoilta, siitä et oon huolimaton. Terveisin minä, joka viimeks tänään hukkasin kännykkäni, koska jätin sen koulussa hattuhyllylle. (sain sen kyllä lopulta takasin epämääräsesti sössötetyäni enkkua infotiskille...) Ymmärrän kyllä tän kritiikin täysin ja oon itsekin samaa mieltä et verenpainehan siinä nousee kun unohtelen asioita helposti. Toisaalta yritän löytää siitä myös kääntöpuolen. Ainakin on kiitollinen siitä, etten saa sydänkohtausta jos hukkaan kännykkäni tai jos se ei oo joka sekunti mun taskussa. Onhan se mulle tärkeä myönnetään, varsinkin kun nykyään älyluurilla voi tappaa aikaa niin monessa paikassa, mutta pystyn elämään myös ilman että se on liimattuna mun takataskuun. (Trust me, takataskuun sitä ei ainakaan kannata laittaa, sieltä se tippuu helposti vessanpönttöön! Check.) Hah, muistan vieläkin kun joskus nuorempana multa onnistui kännykkä jotenkin tippumaan bussin penkille ja kun mä huomasin bussista tultuani, että se on kadonnut aloin vaan nauramaan ja ajattelin että pääsinpähän siitäkin eroon. Jep. Enää ei kylläkään naurata, mutta oon kiitollinen etten ainakaan vielä ole jäätävä kännykkäfriikki ja joskus pyörittelenkin päässäni ajatusleikkiä, millaista elämä oliskaan jos palattais siihen vanhaan lankapuhelinaikaan takasin. Mitenköhän me selvittäis? Ja tajusin just, että vastasin kyllä täysin ohi aiheen...

NOVEMBER 27: A SIMPLE PLEASURE

Elämän pienet ilot. Nautin siitä, kun saan istua telkkarin eteen katsomaan hömppäohjelmia suklaata kaverina, kun onnistun rummuttelemaan biisiä jaloilla just oikealle iskulle, kun saan lyödä herätyskellon kiinni luvallisesti ja jatkaa nukkumista, kun pitkän koulupäivän jälkeen voin laittaa teeveden kiehumaan, kun onnistun junassa löytämään oikean vaunun ja paikan heti ilman turhaa härväämistä tai kun saan syödä superepäterveellistä lempparisuklaamysliä mansikkajugurtin kanssa. Vaikea sanoa vaan yhtä, niin moni pieni asia saa kiitolliseks kun vaan istuu alas ja miettii hetken. Ei niitäkään välttämättä siinä hetkessä tajua, mutta kun vähän kelailee asioita jälkikäteen, niin tajuaa mistä kaikesta saakaan edes pienen ripauksen boostia päivään. Haluun haastaa nyt teidätkin miettimään tältä päivältä edes kolme pientä asiaa, jotka on saanut hymyn sun huulille - vähintään sisäisesti, jos et muulle maailmalle oo sitä näyttänyt. Jos oot oikeen reipas niin voit käydä heittämässä kommentin boksiin ja taputtaa ittees henkisesti olkapäälle, musta ois nimittäin tosi kiva kuulla mistä te tuutte ilosiks. Mikä on teijän tän päivän simple pleasure? :)

ei mä en kestä, tää on vaan paras yhdistelmä ikinä!!