keskiviikko 27. elokuuta 2014

tartun hetkiin muistoihini kii, kuin tuuli repaleiseen purjeeseen

                                  ellie goulding - i know you care


Clinging to me
Like a last breath you would breathe

You were like home to me
I don't recognize this street

Please don't close your eyes
Don't know where to look without them

Outside the cars speed by
I've never heard them until now

Itkettää, kun muistelee meijän heippoja. Kuinka tuskallista voi olla päästää toisesta irti niin pitkäks aikaa? Siitä viimeisestä yhteisestä aamupäivästä, viimeisestä hetkestä ennen rakkaan lähtöö vaan halus ottaa kaiken irti, tarrautuu niin tiukasti kiinni kun pysty ja sanoa kaiken, mitä oli aina halunnu sanoo. Tuntee miltä tuntuu toisen halaus, lämpö, sydämenlyönnit - kaikki. Muistaa ne aina. Kuinka toivokaan, et se hetki ei ikinä loppuis ja samalla odotti et se tuska vois jo lakata, aika vois kulkee. Se kaikki vois alkaa, jotta se vois olla jo ohi. Samalla tietäen ja nähden vierestä, miten joku niin rakas mulle käy tätä samaa ajatuskierrettä päänsä sisällä läpi.


I know you care
I know it is always been there

Yeah I know you care
I see it in the way that you stare
 © ellie goulding - i know you care

maanantai 25. elokuuta 2014

WANTED: todennäköisyyslaskentaan erikoistunut matikkapää

Ei vitsit, oon ihan fiiliksissä kuinka asiat vaan järkkääntyy! 

Aluks en uskonut, että mulla olis mitään mahdollisuutta päästä opiskelemaan toimintaterapiaa, pääsykoe tuntu menevän niin laimeesti ja aattelin et ehkäpä koko sosiaaliala ei oo mua varten. Järkytyksestä silmät pyöreenä vaan katoin tekstaria, jonka sain yhtenä työaamuna, jossa kerrottiin et mut on hyväksytty. Olin tosi yllättynyt, samalla kuitenkin innoissani, ilonen siitä, et olis jotain uutta tekemistä ja nähtävää, että tuleva vuosi ilman rakasta vois mennä nopeesti. 

Sit aloinkin jo epäröidä et en tunne koko kaupungista oikeen ketään ja miten pärjään siellä yksin. Pian kuulin et mun todella läheinen kaveri pääsi samaan kaupunkiin opiskelee ja niin no.. sit löyty kämppis ja heti seuraavana päivänä hakemuksen lähettämisestä tarjottiin kämppää. Asiat vaan rullas ja jossain vaiheessa muistin kuinka olin hakuvaiheessa panikoidessani (olin aivan pihalla minne hakisin tällä kertaa) katsonut yhden videon toimintaterapiasta ja sen aikana oli tullut jotenkin tosi vahva fiilis, et ehkä tää on se mun paikka palvella, se paikka mihin Jumala haluaa mut laittaa. Pieniä asioita, arkipäivän juttuja, viimesenä nimittäin luonnehtisin itseeni mikskään yhteiskuntavaikuttajatyypiks. Asiat alko pikkuhiljaa loksahtelee, ymmärsin miks en viime vuonna ollut lähelläkään sisällepääsyä sinne minne halusin vielä vuosi sitten niin paljon, ymmärsin miks ylipäätään en silloin päässyt mihinkään opiskelemaan - sain viime vuoden aikana kasvaa ihan mielettömän paljon.

Koska oon yks uskomaton stressaajatyyppi, niin enköhän seuraavaks alkanut pelätä, että mitä jos en saa kavereita meidän ryhmästä, mitä jos siellä ei oo yhtään mun tyyppistä ihmistä, mitä jos jään porukasta kun opiskelijamenot ei erityisemmin kiinnosta ja sitä rataa. No.. eipä tarvinut siitäkään kauaa huolehtia. Pari mun tulevaa luokkalaista otti muhun melkein peräkkäin facebookissa yhteyttä ja huomattiin, et meillä on paljon yhteistä! Mietin, että whhaat is this?! Ei tällasta tapahdu! Oon vaan saanu nauttii huolenpidosta ja ymmärtää mikä merkitys milläki on ollut, vitsit mikä fiilis :)

Pitkääkin pidemmän aasinsillan kautta päästään siihen, et toinen näistä mun tulevista luokkalaisista vei mut loppuviikosta kaupunkikierrokselle! 

Suuntavaistottoman höpsön rakkaus - näkötorni, mistä näkee koko kaupungin!



Maailman suloisin ja tunnelmallisin kahvila Muisto!



Tätä söpöyttä kuulemma kutsutaan teletappimaaks tai jotain sinnepäin, wonder why...



Siinä kaupunkiin tutustuessa ja ruokaa laittaessa selvisi mitä ihmeellisimpiä juttuja siitä, mitä meillä on yhteistä ja ihan jo nauratti kuinka tääkin asia vaan järjesty (lue: oli järjestetty). Sokerina pohjalla oli ehdottomasti se, että tää sama henkilö oli ollut hetki sitten saman järjestön kautta maailmalla, kuin herra P (mun poikaystävä) ja hän osas olla mulle niin hyvin tukena ja kertoo elämästä siellä! Tekis mieli sanoo, että mikä yhteensattuma, mut en vaan millään pysty siihen,  on tää vaan niin käsittämätöntä. Kaikista maailman ihmisistä tutustun siihen joka asuu samassa kaupungissa, opiskelee samassa koulussa, alottaa saman alan samaan aikaan muun 40 joukossa, klikkaa mun pärstää ekana facebookryhmässä, laittaa mulle(täysin randomille!!) viestiä, on uskossa ja kaiken huipuks tietää missä sopassa mä ja P ollaan mukana :D Jos joku matikkapää osaa laskee todennäköisyydet tähän niin antaa tulla!

Ps. Note to self: ÄLÄ TURHAAN MUREHDI etukäteen asioista, vaikka olis rankkaa, ne tuppaa kyllä järjestyy! Nytkään ei tarvi jännittää koulun alkamista lähes tippaakaan ja pieni valopilkku tulevalle vuodelle ja sen jaksamiselle on taas näkyvissä! Ei voi kun kiittää Luojaa.

perjantai 22. elokuuta 2014

Tästä se lähtee ÄN-YY-TEE-NYT!

Heipsan! Eka postaus on aina se vaikein. Mutta nou hätä, ajattelin pienen esittelyn olevan tarpeen. Aloitetaanpa blogin nimestä.

Maa meri taivas

Okei, kaikki tietää sen leikin, jota aina pienenä tahkottiin koulun liikuntatunneilla tai muuten vaan kavereitten kanssa hiki hatussa? Se tuskallinen juoksuleikki, jossa juostaan kentän toisesta päästä toiseen päähän sen mukaan huudetaanko "maa", "meri" vai "taivas". Ja jos olit vika, niin voi sitä häpeetä ku olit niin hidas. Anteeks, jos nostin teidän traumat pintaan, toivottavasti tää oli edes jonkun lempileikki.. Tästä on myös maa, meri, laiva tai auto, juna, lentokone -versioita, mutta samasta leikistä on kuitenkin kyse. Pointti ei nyt kuitenkaan oo siinä, miten tää leikki menee tai kuka on nopein juoksija, vaan siinä mitä tää nimi merkitsee mulle ja mitä se kertoo tän blogin sisällöstä.

Maa meri taivas -nimi pamahti yhtäkkiä mun mieleen kuumana työpäivänä, ja jäi sitten mielen perukoille kummittelemaan, niin että mun oli pakko ottaa se käyttöön. Maa kuvaa mun elämää täällä Suomen maaperällä kera uuden alkavan opiskelijaelämän ekassa omassa kodissa. Meri taas kertoo siitä, kuinka mun poikaystävä on lähtenyt pari päivää sitten 13 kuukaudeksi merille maailman toiselle puolen seilaamaan. Varoitus! Blogi tulee sisältämään varmasti paljon itkupotkuraivari-vuodatusta ja ikävän läpikäymistä, take it or leave it. Taivas taas kuvastaa sitä, kuinka mun elämässä on kuitenkin aina toinenkin todellisuus, josta saan toivoa ja jota voin porskutella menemään jo täällä maan päällä - taivaselämä. Parasta mitä voi olla :) Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä (kaverit tietää mistä puhun) ei saa unohtaa nimen neljättä merkitystä! Maa, meri, taivashan on ennenkaikkea leikki. Oon kuullut huhua, että oon luonteeltani lapsenmielinen (kieltäydyn käyttämästä sanaa lapsellinen, vaikka se ehkä tässä tapauksessa olis tarpeen) ja tunnen oloni useemmin kun laki sallii reilusti alle kakskymppiseks, ja mä nautin siitä! Varautukaa.

Oon henkisesti varautunu siihen, et tää blogi saattaa tän vuoden aikana kallistuu aika paljon tuon meren puolelle.  Haluun, et blogi on mulle sellanen paikka, johon saan purkaa asioita, fiiliksiä ja ajatuksia ikävästä, peloista ja huolista ja käydä niitä läpi. Samalla tottakai toivon, että joku joka on vastaavassa tilanteessa (inttileski, vaihtarileski tai muuten vaan ikävää läpikäyvä) vois saada siitä jotain itelleen. Pahoittelut, jos tekstistä tulee liian synkkää, yritän kertoo myös niistä valopilkuista mun elämässä.

Ruudun takana

Lopuks vielä pari sanaa musta. Oon siis parikymppinen naisenalku, ja oon juuri aloittamassa toimintaterapian opiskelua.  Luonteeltani oon ehdottomasti tunnelmaihminen ja yritän nauttia elämän pienistä iloista. Mä rakastan tanssimista, kirpparilöytöjä, sitä kun oppii soittamaan jotain uutta kitaralla, käsillä näpertämistä sisustushömppäjutuista villasukkiin, ihmisten kanssa ajan viettämistä, yhteisistä hetkistä nauttimista, tunnelmointia, kynttilöitä, sitä kun musa soi hiljasella taustalla ja voi vaan olla ja hengittää, jakaa asioita, rohkasta toista, muistella yhteisiä juttuja. Rakastan mun maailmanmatkaajaa, Jumalan johdatusta, ihmeitä, sitä rakkautta mitä saan kokea, kesäpäiviä, kun tuntuu et aika pysähtyy, luonnon kauneutta, elämää.



Tervetuloa seurailemaan mun elämää, ja toivottavasti saamaan siitä myös jotain irti. En haluu kirjottaa tätä blogia pelkästään itelleni, vaan toivon et se vois olla piristyksenä, vertaistukena tai vaikka vaan ajankuluna jollekin teille. Let's see, mitä aika tuo tulleessaan!