the thankful project / kiitollisuusprojekti

Se on kuulkaas ystävät ihan parin päivän päästä marraskuu! Niin se aika vaan menee :) Ja näin marraskuun ajankuluks ajattelin haastaa itseni olemaan päivittäin kiitollinen isoista ja pienistä ja vaikka keskikokoisistakin asioista kiitollisuushaasteen muodossa, joka löytyypi alunperin tästä blogista.

kuva kopioitu Hello Neverland -blogin postauksesta

Tämän kiitollisuusprojektin tarkoitus on haastaa löytämään kiitollisia asioita elämästämme ja jakaa niistä muutama sananen blogissa päivittäin. Kyllähän tässä on sen verran jo vaelleltukin synkemmissä maisemissa blogin sisällön suhteen, että kiva välillä löytää päiviin jotain piristystä! Uskallan kuitenkin luvata jo tässä vaiheessa, että todennäköisesti en saa itseäni niskasta kiinni niin tiukasti, että saisin postattua marraskuun jokaisenä päivänä jotakin, mutta yritän sitten ottaa vaikka kiinni listaa postaamalla jälkeenpäin useamman päivän kiitollisuuden aiheet kerralla. Tässä vielä lista asioista, joista olisi tarkoitus löytää kiitoksen aihetta, tarttukaa ihmeessä itsekin haasteeseen!

kuva kopioitu Hello Neverland -blogin postauksesta

Nutturapäivien pelastus

Tää hyytävä kylmyys on selvästi tullut jäädäkseen, joten päätin vihdoin viimein saada valmiiks pari neulepantaa, joita oon jo jonkun aikaa väsäillyt! Tuo ylempi palmikkoneulepanta on ihan muutaman viimepäivän aikana tehty Nalle-langasta, jota mulla jäi villasukkien teon jäljiltä yli. Alempi vaaleanpunaharmaa helmineulepanta taas on alotettu jo joskus keväällä, mutta vasta tänään sain kaivettua itestäni motivaation esille saattaakseni työn loppuun. Oon käyttänyt siinä tosiaan sekä vaaleanpunaista että harmaata lankaa, kun nuo olivat yksinään niin ohuita. Merkistä ei mitään hajua, joskus jostain alennuskorista varmaan napattu mukaan.. 

Tää on kyllä aivan ihana keksintö nutturapäivien varalle! Vähän tosin pelottaa ehdinkö ollenkaan tänä talvena (mitä ihmettä, oon yllättäny itseni jo kaks kertaa sanomasta tätä ulkona vallitsevaa ilmastoa talveks?!) käyttämään noita, vai onko jo niin kylmä että pakko jättää näiden käyttäminen kevääksi ja siirtyä suosiolla täysin pipolinjalle. Mutta varsinainen kysymys kuuluu, mitäs tykkäätte? Kumpi miellyttää teidän silmäänne enemmän vai miellyttääkö kumpikaan? Ootteko ollenkaan neulepantojen ystäviä?

Tuplatupartyt huippujengin voimin

Pari viikkoa sitten me vietettiin mun ihanan kämppiksen kanssa tuplatupareita! Ollaan tunnettu jo lapsesta asti, joten yhteisiä ystäviä on meille ehtinyt jo sen verran kertyä, että ajateltiin pitää yhteiset tuparit. Kutsuimme toki yhteisten kavereiden lisäksi myös molempien omia kamuja ja tällä sekalaisella jengillä me sitten vietettiinkin aivan huippu lauantaipäivä syöden, pelaillen ja tuntemattomiin tutustellen.

Ennen juhlia vietettiin kuitenkin pitkä ja kiireinen tovi yrittäen nostaa esiin opiskelijaboksimme kauniit ja ennenkaikkea siistit puolet hallitun (not!) kaaoksen jäljiltä, koska trust me ainakin mun huoneessa oli muuttohetkestä lähtien vallinnut enemmän tai vähemmän jatkuva opiskelijalle varsin tyypillinen kaaos. Naapuritkin varmasti arvostivat kun aloin lauantaiaamuna varmaan jo ennen kello kymmentä naputella nauloja seinään, jotta saisin kaikennäköisiä valoja, tauluja ja kuvia kiinniteltyä seinille.. Vasta viime minuuteilla juuri ennen ensimmäisten vieraiden saapumista sainkin huoneen jotenkuten esittelykelpoiseksi. Vähän jäi harmittamaan, että mitään päiväpeittoa en ollut ehtinyt saanut aikaseksi vielä hankittua, koristetyynyihinkin oli pitänyt uudet päälliset hommata ja joku söpö sisustukseen sopiva roskiskaan ei olis ollut hullumpi idea. Mutta näillä mentiin, eikä se menoa haitannut! Tärkeimpänä pointtina tuossa illassa oli kuitenkin ihanien ystävien kanssa hengaaminen, sillä eipä kai näissä opiskelijakämpissä useinkaan juuri esittelemistä ole kun tilaakin on vain se muutama hassu neliö.

Näistä kuvista tulee vaan niin hyvä mieli kun niitä voi tuijotella vaikka joka päivä tästä sängyn reunalta :---)

Käsi ylös kuka mietti, et nää kaks kuvaa on napsittu jostain päiväkodin seinältä? Mulle itelleni tuli ainakin totaalinen päiväkotifiilis, kun sinitarrailin nuo kaikki erilaiset kukkaset, perhoset ja linnut oveen kiinni :D Tää väkkärä on siis kalenteri, joka kuvaa niitä viikkoja kuinka monta P:n palaamiseen on vielä jäljellä. Halusin tehdä joka kuukauden eri värillä, jotta samalla voisin laskea kuinka monta kuukautta on vielä jäljellä, joten tällä selityksellä yritän antaa anteeks itelleni sen överivärikkyyden. Lapsellinen tai ei, mut on ihanan vapauttavaa viikon päätteeks repiä yks kuva tosta seinästä irti, se jotenkin konkretisoi ajan kulkua!

Aluks aateltiin et eihän meidän ruoka riitä mihinkään, mut sitä vaan tuli ja tuli lisää joka tuutista, niin että lopulta jaeltiin sitä vieraille mukaan heidän lähtiessään kotiin ja nautiskeltiin herkuista vielä seuraavanakin päivänä. Ruuan määrästä kertoo ehkä jotain myös se, että koin melkein huonoa omaatuntoa, kun lähdin seuraavana päivänä itse syyslomalle porukoita moikkaamaan ja jätin kämppiksen tänne yksin tuhoamaan jäätävää ruokavuorta. Mutta Luojalle kiitos, se todellakin riitti ruokkimaan näiden kaikkien kenkäparien omistajien suut!

Tää kuva ei todellakaan anna arvoa kaikkien aikojen kulutetuimmalle, tykätyimmästä tykätyimmälle, pelätyimmistä pelätyimmille, pelien kuninkaalle, Bangille. Aah mä niin rakastan tätä peliä ja se on kautta vuosien ollut hitti ainakin sillä opistolla missä viime vuonna aikani vietin, tähän peliin ei vaan kyllästy! Mut joka tapauksessa tää epäselvä ikuistus yrittää kuvata sitä, että kyllä niiden vieraiden kanssa on muutakin tehty kuin syöty!

Ja lopuksi haluttin että vieraat jättää pienen palan itestään meille muistoksi yhteiseen "vieraskirjaan". Seinälle sai illan aikana käydä raapustamassa jos minkälaista piirustusta tai kirjoitusta mitä halusi, ja niitähän oli sitten jälkeenpäin niin kiva lueskella ettei tuota lappua oo vieläkään irrotettu eteisen seinästä! Iloisia hymähdyksiä jälkikäteen herättivät myös saapumisselfiet, joita haluttiin jokaisen vieraan kanssa ottaa heidän ilmestyessään paikalle sekä toivottavasti-ei-niin-kiusallinen tutustumisleikki, jossa itsensä esittelemisen sijaan vieraat saivat esitellä toinen toisensa paljastaen heistä noloja faktoja muille kanssavieraille. 

Ihan huippujengi oli kyllä koossa ja saatiin viettää aivan huippuilta! Tästä illasta riittää hymyiltävää vielä pitkälle :--)

kuinka monelle mä katan pöydän?

                                                               Elastinen ft. Paula Vesala - Oo siellä jossain mun

Okei. Oon ehkä aina vihannut tän biisin alkuperäistä versiota. No en vihannut, mutta mun musiikkimaullinen suhde PMMP:hen ei oo ollut ihan kaikista lämpimin tässä viime vuosina. Mut Vain elämää teki taas temput, ja muutti mun käsitykset tästä biisistä totaalisesti. Ehkä osittain sen tekee myös se, että vasta nyt tälle biisille on muodostunut merkitys mun elämässä, ehkä osittain sen takia et Kimmo teki siihen uudet sanat.. Mut anyways oli syy mikä hyvänsä, kyseinen kipale kasaa ainakin tän toivottoman nyyhkijän matalapaineisten aikojen fiilikset yhteen nippuun. Vitsi että mä rakastan musiikkia just tän takia! Vaikeet asiat kasataan sun puolesta pieneen pakettiin, jota kautta niitä on helppo käsitellä pala kerrallaan. Sen ku painat playta ja no... itket? 

ja nää kaikki lyriikat tosiaan oli tosta biisistä, että krediitit sinne :--)

Myönnettävähän se on, että mun arki on tällä hetkellä pitkälti kellon vieressä istumista ja puoliteholla elämistä. Vieläkin. Mahdollinen 'alkukankeus' ikävän sietämisessä ja sen kanssa elämisessä ei oo edelleenkään helpottanut ja alan pelkäämään että koko vuosi etenee samaa rataa. Tasaista vauhtia alaspäin. Oon joutunut kovasti painimaan sen kanssa, missä menee terveen järjen raja. Vai onko sitä? Tää on kuin jatkuvaa vieterin viritystä ja sen odottamista, että koska se katkeaa. Mut vaikka tää on turhautumista päivästä toiseen, en kuitenkaan halua olla kenenkään kutsumuksen tiellä, en pakottaa valitsemaan. Mene ja tiedä, tällä hetkellä mun terve järki tunteet ei osaa sanoa juuta eikä jaata mikä on Jumalan suunnitelmaa ja mikä mun oman "nokkeluuteni" keksintöjä tän kaiken tarkotukselle. En tiedä. En vaan tiedä. Odotanko turhaan sittenkin? Vai odotanko jotain parempaa?

Kadonneita muistikuvia

mieleen palatessa 

nostaa kyyneleitä silmän kulmiin

Muistot herää mielessä 

lämmöksi iholla, 

kuiskauksiksi pimeässä yössä, 

paidan tuoksuksi, 

yhteisiksi rukouksiksi

Miksi niin tuskallisen tarkoiksi

ja ajalla kullatuiksi?

Kaikki täällä on väliaikaista

Eino Leinon sanoja toistellen

"Elo ihmisen huolineen ja murheineen"

Siihen luotan ja eteenpäin elän

Aikaa huijaten, ajalla itseäni vangiten

Lasken päiviä, 

vaikka tiedän sen kulkua hidastavan

Saavan takertumaan olosuhteisiin

Joista en osaa päästää irti 

tik tik tik tik myötäpäivään 

Ainakin toivon, uskon 

- uskottelen

Kyyneleet virtana poskilla 

ja kädet pelosta vavisten huudan

Tuu takas

Kuuleeko sen Jumala vai rakas?

Mut tiedän, ettei niin käy vielä

Tyydyn sanomaan, 

olemaan, 

elämään niin että

Odotan sua

Odotan Sua

ja tulevan maailman elämää

Vaihtoehtoinen torstaiyö

Hellouu ihmiset! Ensiksi pyydän anteeks mun päivittämättömyyttäni, mutta yritän ottaa sen myös positiivisesti: ainakin se kertoo nimitäin siitä et mun aika on kulunut sen verran reippaalla tahdilla etten ole tännekään ehtinyt itsestäni mitään ilmaista. Toisekseen kaipasin myös vähän jotain piristävämpää postattavaa, kuin pelkkää "munelämäonihanhirveetä"-vuodatusta, mitä mun päivät on kyllä kieltämättä ollut täynnä. Nyt kuitenkin bongasin ainakin yhden mun päivääni piristävän (toisaalta myös ei-niin-piristävän tän päivän taisteluväsymyksestä päätellen.....) hetken mun elämästä!

Eli homman nimi on appro. Tai oikeestaan approaktio. Te tiedätte sen opiskelijahitin, että kierretään yheltä kadulta tyyliin kaikki baarit läpi ja kerätään leimoja passiin..? Jees mut me sit päätettiin toisilleen tuttujen ja myös tuntemattomien kristittyjen opiskelijoiden kesken ottaa vähän toisenlainen lähestymistapa tähän tapahtumaan! Haluttiin ilahduttaa ihmisiä ja parantaa mahdollisesti myös seuraavan päivän fiiliksiä jakamalla tapahtumaan osallistujille vettä kadulla :) Ja täytyy kyllä sanoa, että oli ehdottoman huippu ja koukuttava kokemus! Kuinka iloseks siitä ite tuleekaan kun näkee ihmisten iloisesti yllättyneet ilmeet niiden saadessa kupposen ilmaista vettä käteen, kun baarissa siitä joutuu maksamaan eikä sitä biletohinassa tule aina muutenkaan mietittyä, puhumattakaan niistä katseista ja kommenteista, joita meidän kadulle linnoittautuminen vesipöniköiden, jätesäkkien ja tunnelmanluontitanssien kanssa aiheutti. Kaikkea ei pidä ottaa niin vakavasti ja poikkipuoleiset kommentit onkin livahtanut jo aikoja sitten niin toisesta kuin esimmäisestäkin korvasta ulos ja päällimmäiseksi onkin jäänyt mieleen vaan ihmisten positiivinen asenne, hauskat keskustelut ja ennen kaikkea kiitollisuus! Suosittelen joskus kokeilemaan, jos yhtään kiinnostaa, ainakin meillä oli aivan huippuhauska porukka ja hyvä meininki, vaikka seistiinkin muutama tunti ulkosalla viime yönä! Niin ja etten veisi tästä kunniaa itsellemme, niin idea approaktiostahan on ainakin täällä Jyväskylässä syntynyt jo seitsemän vuotta sitten, kun jotkut viisaat meni lyömään päänsä yhteen! Vinkkinä vielä, että konkareilta kuulin viime yön tunnelmien olevan hyvin samankaltaisia kuin aikaisempienkin vuosien, uskon siis että tälle on kysyntää vielä jatkossakin :)

täs mä ja meijän huipputiimi! (loput ihanat puuttuu)