Okei. Oon ehkä aina vihannut tän biisin alkuperäistä versiota. No en vihannut, mutta mun musiikkimaullinen suhde PMMP:hen ei oo ollut ihan kaikista lämpimin tässä viime vuosina. Mut Vain elämää teki taas temput, ja muutti mun käsitykset tästä biisistä totaalisesti. Ehkä osittain sen tekee myös se, että vasta nyt tälle biisille on muodostunut merkitys mun elämässä, ehkä osittain sen takia et Kimmo teki siihen uudet sanat.. Mut anyways oli syy mikä hyvänsä, kyseinen kipale kasaa ainakin tän toivottoman nyyhkijän matalapaineisten aikojen fiilikset yhteen nippuun. Vitsi että mä rakastan musiikkia just tän takia! Vaikeet asiat kasataan sun puolesta pieneen pakettiin, jota kautta niitä on helppo käsitellä pala kerrallaan. Sen ku painat playta ja no... itket?
 |
| ja nää kaikki lyriikat tosiaan oli tosta biisistä, että krediitit sinne :--) |
Myönnettävähän se on, että mun arki on tällä hetkellä pitkälti kellon vieressä istumista ja puoliteholla elämistä. Vieläkin. Mahdollinen 'alkukankeus' ikävän sietämisessä ja sen kanssa elämisessä ei oo edelleenkään helpottanut ja alan pelkäämään että koko vuosi etenee samaa rataa. Tasaista vauhtia alaspäin. Oon joutunut kovasti painimaan sen kanssa, missä menee terveen järjen raja. Vai onko sitä? Tää on kuin jatkuvaa vieterin viritystä ja sen odottamista, että koska se katkeaa. Mut vaikka tää on turhautumista päivästä toiseen, en kuitenkaan halua olla kenenkään kutsumuksen tiellä, en pakottaa valitsemaan. Mene ja tiedä, tällä hetkellä mun terve järki tunteet ei osaa sanoa juuta eikä jaata mikä on Jumalan suunnitelmaa ja mikä mun oman "nokkeluuteni" keksintöjä tän kaiken tarkotukselle. En tiedä. En vaan tiedä. Odotanko turhaan sittenkin? Vai odotanko jotain parempaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Raapusta postilaatikkoon kommentti tai kaksi,
saat sillä päiväni iloisemmaksi.
Risuja tai ruusuja valita saat,
ne mieleeni painan ja talletan korvan taa ;-)
Kiitos, mielipiteesi on minulle arvokas!