Mitä tehdä kun banaanikärpäsyhdyskunta on löytänyt tiensä taloon, mutta opiskelumotivaatio on karannut samalla ovenavauksella

MESSAGE TO BEARS/ WAKE ME

Banaanikärpäsyhdyskunnan tuhoaminen, 
parien yhdennäköisyys ajan kuluessa, 
rakastuminen, 
kolmas pyörä, 
lapsiperheen arki, 
muistot kesältä, 
motivaation etsiminen, 
viime vuoden kokemukset,
kertomukset vieraskirjassa. 

Päivän polttavimmat puheenaiheet pienen opiskelijaboksin keittiössä ja valokuvien äärellä. 

Pienet rentoutumishetket arjen keskellä hyvän ystävän kanssa todella tekee hyvää miljoonasta ja kahdesta koulutehtävästä väsyneelle ihmisiselulle.  Maailma muuttuu hetkessä paremmaksi paikaksi, kun on ystävä joka muistuttaa ettei saa pelätä liikaa ja pitää elää tätä päivää. Kun on jätskiä, joka tuo kiitolliset muistot mieleen kesältä tunnelmallisten sarjavalojen ahkerasti peittäessä syksyn varjoja seinällä. Kun ottaa hetkeksi alas istumiselle ja hengähtämiselle aikaa, vaikka koulutehtävät väittää ettei sitä oikeasti muka olisi. 

Kiire ja stressi harhauttaa ajatukset liian helposti miinusmerkin puolelle ja sysää nautinnon sivuraiteille. Taidan elää aikaa, jolloin tiedostan iloksi lahjoitetut hetket vasta reilusti jälkijunassa. Rakkaat hetket viime kesältä nousikin taas mieleen ja silmäkulmiin, kun katseltiin vanhoja kuvia ja ymmärsin taas palan siitä, miten kiitollinen saan olla tuosta ajasta. 

Ensi viikolla saankin liimata palan kesältä ja mannerten takaa takasin kiinni povitaskun alla tykyttävään möykkyyn ja yrittää opetella ymmärtämään kuinka sekin ajanjakso elämässä tulee vihdoin päätökseen. Voi kun silloin osaisin olla kiitollinen heti enkä vasta ylihuomenna.

Paloja purtavaksi, vaan ei sammutettavaksi

Mun kesä on ollut tähän asti aika unohtumaton! Oon nyt palautunut treenailun parista äidin luokse loppukesälomaa viettämään ja muistelemaan niitä kamalan ihania ja ihanan kamalia päiviä, joita sain kokea. Oon ollut niin kiinni mun elämässä ja tanssikuvioissa nämä viimeiset kaks kuukautta, että ihan hävettää miten en ole ehtinyt ja saanut aikaiseksi kirjottaa blogiin mitään. Anteeksi. Kuitenkin se kertoo siitä, että kesä oli täynnä eloa ja menoa, joten turhaan jään blogin uinumista pidemmäksi aikaa murehtimaan. Sekin sai oman kesälomansa ja nyt on hyvä jatkaa! Varautukaa siis kilometripostaukseen.

Ihan ensimmäiseksi haluan jakaa teille pieniä paloja mun kesästä..

© Sanni-Maria Lähde

Treenitila
Tässä tilassa vietin suurimman osan kesästäni. Ihana treenitilamme, joka on siis entisen navetan vintti, herätti ihastusta kaikessa maalaisromanttisuudessaan ja tunnelmassaan, mutta myös vihastusta viileissä kesäaamuissa, joita tänä kesänä riitti kuten tiedämme, sillä kesäkäyttöön tarkoitetulla vintillä ei ollut lämmitystä. Villapaidoille ja -sukille siis todella oli käyttöä tänä kesänä!

Päivien sisältö
Arkipäivät kestivät yhdeksästä viiteen ja ne sisälsivät aina vähintään yhden tekniikkatunnin sekä lisäksi muita treenejä. Tekniikkalajina meillä oli pääosin nykytanssia, mutta pääsimme kokeilemaan myös balettia, jazzia, streetdancea, dances to a beatia (Kati Korosuon kehittämä tekniikka), pilatesta sekä erilaisia improtekniikoita. Iltapäivisin tekniikkatuntien jälkeen meillä oli usein improvisaatio- ja kompositiotunteja, joissa treenailimme sekä työstimme esityksiä erilaisiin tapahtumiin. Näiden lisäksi kesäämme mahtui mm. fyysisen teatterin treenejä, action paintingia, tanssiterapiaa, maskeerausta, tanssin ja teatterin maailmaan tutustumista videoiden avulla sekä raamattuopetuksia kerran viikossa. Opettajina meillä toimivat suurimmaksi osaksi ihanat Xaris Finland -tanssiryhmän tanssijat sekä lisäksi Paraabelin Matti ja Iiris ja Creative Arts Europen perustaja Jim Mills.

Kesä päättyi vielä kansainväliseen taide- ja toimintaleiri Lifeen, jossa oli erilaisia pajoja tarjolla niin tanssista elokuvanäyttelemiseen kuin kokkauksesta sporttaukseenkin. Itse valitsin Lyrical jazz pajan, jossa valmistimme jälleen esityksen leiriyleisölle. Paja toi sopivasti haastetta, (erityisesti kun tanssin jalkani toimintakunnottomaksi parin päivän ajaksi ja jouduin katsomaan harjoituksia sivusta ja opettelemaan tanssisarjoja suoraan lennosta..) mutta se oli myös rentoa yhdessäoloa ja tanssin lahjasta nautiskelua.

© Anniina Koski / Yhdistimme hiilellä piirtämistä ja tanssia!

© Anniina Koski / Aciton painting / teimme ryhmänä yhteisen taideteoksen musiikin, tanssin ja toistemme inspiroimana

© Anniina Koski / Lopputulos näytti tältä

Ihana opetajamme ja linjavastaavamme Turun kadulla

Esitykset
Valmistimme esityksiä yhdessä opettajiemme kanssa erilaisiin nuorten tapahtumiin sekä koko perheen tapahtumiin. Päätapahtumanamme oli Kansanlähetyspäivät Turussa, sekä sitä edeltäneet kolme päivää Turun kaduilla yhteistyössä teatteritiimiläisten kanssa. Näiden lisäksi valmistimme soolona, duona tai triona omat site-specific teokset, jotka kesän lopuksi esitimme. Site-specific tarkoittaa siis taideteosta, joka on valmistettu tiettyyn paikkaan eli teosta ei voi siirtää johonkin toiseen sijaintiin. Esitysten valmistaminen oli mielenkiintoista ja opettavaista, mutta myös rankkaa puuhaa. Kovan työn jälkeen odotti kuitenkin kiitos ja palaute kannusti jatkamaan eteenpäin. Esitysten myötä oppi ymmärtämään paremmin, mitä varten teimme työtä ja kuinka tärkeä rooli sillä erityisesti tällä kentällä oli.

© Anniina Koski / Streetdance @ Turku

© Anniina Koski / Turku

© Anniina Koski / Mun ja kämppiksen site-specific -treeneistä

..ja lopuksi vielä hieman isompiakin paloja

Opin kesän aikana tanssiin liittyvien teknisten asioiden lisäksi myös paljon itsestäni, uskostani ja taiteesta sekä näiden välisestä suhteesta. Mietintäprosessit ovat vielä kesken ja varmasti jatkuvat läpi elämän, mutta haluan joitain oivalluksia jakaa vielä näin keskeneräisinäkin täällä blogin puolella.

Ensinnäkin, opin katsomaan itseäni, taidetta ja tapaani tehdä sitä aivan uudella tavalla. Ymmärsin, että taidetta voi tehdä katsoen eri näkökulmista. Se, että olen kristitty ei tarkoita sitä, että minun olisi tanssittava vain Jeesuksesta kertovia tansseja. Eihän vaikkapa krisityn leipurinkaan tarvitse käyttää lahjaansa leipoakseen ainoastaan ristinmuotoisia kakkuja, kuten tunnilla yhdessä pohdimme. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lahjoja voisi käyttää myös väärin, mutta en mene nyt siihen. Pointtini on siis se, että lahjoja voi käyttää eri tarkoituksiin, eikä se tee toisista parempia tai pyhempiä kuin toisista.

Toinen tärkeä ajatus suhtautumisessa itseensä ja muihin taiteentekijänä liittyy kilpailuun ja siihen, kuinka helposti sitä yrittääkään nostaa itseään jalustalle ja pönkittää itsetuntoaan toisten huonommuudella. Erityisesti taiteen tekemisessä uskon piilevän suuren vaaran juuri tähän; muiden vähättelyyn ja lopulta itsensäkin aliarvostamiseen. Ymmärsin, ettei minun tarvitse yrittää olla parempi kuin muut, mutta voin ja saan silti tehdä parhaani. Ero voi olla hiuksenhieno käyttäytymisessä, mutta suhtautumisessa on varmasti suuri ero ja uskon sen näkyvän ulospäin. Se antaa sisäisesti tietynlaisen vapauden.

Vapautteen liittyen huomasin kesän tuoneen myös rohkeutta ja nostaneen itseluottamustani taas pari pykälää ylöspäin. Kesän alussa en olisi IKINÄ uskonut kykeneväni tanssimaan yleisön edessä improvisoiden tanssini. Olin pelännyt improvisointia koko tanssiurani ajan ja kuitenkin kesän aikana havahduin keskellä tilannetta, jossa improvisoin keskellä turun vilkasta kesäkatua, että hei mähän todellakin pystyn tähän! Tuntin itseni sillä hetkellä niin vapaaksi. Itsensä ylittäminen voi tapahtua joskus täysin vaivihkaa ja huomaamatta. Uskon, että tämä pätee muutenkin elämässä. Usein voi tuntua siltä ettei ikinä saavuta jotain, vaikka kuinka harjoittelisi ja tähtäisi sitä kohti. Joskus voi ollakin toki näin, mutta toisinaan joku täysin muu asia voikin olla avain oppimiseen tai itsensä ylittämiseen. Itselläni konkreettisena esimerkkinä on tanssin saralla piruetit. Olen monen monta vuotta tuskaillut niiden kanssa, kun en vain opi. Tämän kesän lopuilla kuitenkin yhtäkkiä piruetit alkoivatkin sujua kuin tanssi (heh) edelliseen verrattuna, vaikka emme käytännössä harjoitelleet niitä kesän aikana juuri yhtään. Jonkun toisen harjoituksen kautta löytyneen asian oppiminen ja ymmärtäminen olikin avain tasapainon löytymiseen, mutta tällaisille olemme usein sokeita. Sanon tämän erityisesti itselleni, että ei tulisi lannistua, vaikka näyttäisi siltä että joku asia ei tuntuisi etenevän ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisi. Meitä valmistetaan jatkuvasti huomaamattamme kohti unelmiamme.

© Sanni-Maria Lähde

Ehkä tärkeimpänä havaintona kuitenkin oli se, kuinka opin arvostamaan itseäni ja omaa tapaani tehdä, opin luottamaan siihen, että minäkin osaan tehdä jotain. Aluksi huomasin kauhistelevani kun huomasin muiden tekevän eri tavalla saman tehtävänannon perusteella ja itsensä vertailu muihin iski pääni sisällä samantien päälle kuin olisi on/off-nappulaa painanut - ajattelin automaattisesti oman tapani tehdä olevan huonompi tai vääränlainen. Kuitenkin lopulta tajusin, että lopputuloksissa on hienoa nimenomaan se, että niistä tulee erilaisia. Omannäköisiä. Ihania. Teoksesta tekee kauniin juuri se, että siinä näkyy tekijän oma persoona ja että hän on sen ajatuksella tehnyt. Yhtäkkiä suhtautuminen myös toisten tanssijoiden mielettömän taidokkaisiin ja upeisiin taideteoksiin muuttui kateuden sijasta enemmänkin ihailuksi, kyyneliksi ja iloksi. Huomasin vertailuni toisiin vähentyneen, (vaikka ehdotomasti myönnän tekeväni sitä valitettavan usein edelleen) mikä auttoi luottamaan itseeni enemmän sekä siten myös nauttimaan omista sekä toisten lahjoista erilaisuudesta huolimatta.

Kesä oli ihana, mutta myös rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ihmisiä pyöri kokoajan ympärillä ja välillä omaa rauhaa oli vaikeaa löytää, mikä oli toisaalta myös hyvä puoli sen suhteen, että tekeminen ei ainakaan koskaan loppunut kesken ja oli aina ystäviä, joiden kanssa jakaa asioita. Tanssista opin valtavasti lähes jokapäiväisen tanssimisen seurauksena ja kaverit ovatkin nauraneet pohkeideni yllättävälle kasvuprosessille :D Myös kesän liikkeelle nostattamat ajatusprosessit ovat toki hyvä asia, mutta vaatii aivonystyröiltä aktiivista toimintaa. Nyt on siis hyvä ottaa ennen opiskeluiden jatkumista hieman lepoa myös fyysisestä aktiivisuudesta ja lähteä seikkailemaan kohti Aasiaa! See ya!

Voiko muuttolaatikot tanssia salsaa?

Pahvilaatikkorumba. Osoitteenmuutos. Asunnontarkastustilaus. Panikointi. Armoton jynssäys, pölyjen pyyhintä ja tahrojen poisto. Jääkaapin ja pakastimen sulatus. Ahdistus. Tavaroiden lastaus. Avainten palautus. Haikeus. Muutto. Ja kaiken päälle vielä flunssa. Näin paljon mahtuu asioita pieneen opiskelijaboksiin ja pienen opiskelijaboksin (lähes jo entisen) vuokralaisen päähän yhtenä viikonloppuna. Jännittävää, hämmentävää ja samalla niin ihanaa jättää tää vaihe elämässä taakse ja tallettaa se muistoksi tietokoneen kovalevylle sekä omaan pääkoppaan, joka lopulta antaa muistoille kuitenkin epärealistisen kauniin kultasilauksen päälle.

Mutta mitä kaikkea ensimmäinen vuosi oikeasti omillaan on sitten opettanut? No, vaikka ja mitä varmasti, mutta itsekseen sekä kämppiksen kanssa on usein tullut vuoden aikana hymy huulilla pohdiskeltua, että mitä kaikkea hyödyllistä sitä voikaan korkeakoulukeltanokka ja opiskelijakämpän"hengetär" oppia yhdessä vuodessa. Itsenäistymisen lyhyt oppimäärä, here we go!

Olen oppinut..

... karvaasti, että lähikauppa syö kaikki rahat.
... ja pyykkituvan pesukone sukat.
.., että Arki maitojuoma on Lidlin halvinta maitoa.
.., että ovisilmän suojaläppä kannattaa sinitarrata aukiasentoon, jotta asuntoonpyrkijän tarkkailu ovisilmästä sujuisi äänettömämmin.
... kuorimaan porkkanan mahdollisimman nopeasti 45 asteen kulmassa.
... vatkaamaan kerman vaahdoksi ilman vispilää.
.., että Netflixin kuukausimaksu on jostain syystä paljon helpompi perustella itselleen ilmaisen kuukauden jälkeen kuin ennen sitä.
... hampaat irvessä myöntämään sen tosiasian, että jos luentoja/opetusta on vasta iltapäivällä, aikaisin herääminen on lähes mahdottomuus.
... avaamaan kuoharipullon oikeaoppisesti katsomalla videon youtuben ihmeellisestä maailmasta.
... venkuloimaan VR:n lippuja halvemmaksi ostamalla matkat erikseen kaupunkien välillä.
... oman skypepuhelun maksimijaksamiskeston, joka hipoo seitsemän tunnin luokkaa.
.., että skypepuhelun aikana voi myös nukahtaa vastapuolen juttujen mielenkiinnosta riipumatta.
.., että lääkkeiden pakkausselosteesta panikoiminen voi aiheuttaa sivuvaikutusten vastareaktion. (lihasrelaksanteista pakkomielle tanssia keskellä yötä)
... poistamaan helposti tummat tee/kahvirinkulat mukien pohjalta.

.., että roskapussin pohjalle todella kannattaa laittaa sanomalehteä, jos roskapussi on feikki eikä aito.
.., että matka pesutuvalle on henkisesti paljon pidempi kuin fyysisesti.
... pyytämään (samoja) vieraita kymmeniä kertoja opettamaan keittämään kahvia, kun ei itse juo.
... huomaamaan, että yhdeksän kymmenestä, joille mainitsee opiskelualansa kysyy "mikä on toimntaterapeutti?"
... ja vastaamaan siihen tiivistetysti, että toimintaterapeutti on toimintaan mahdollistava asiakaslähtöinen tuuppari.
... huomaamaan hektisen arjen keskellä telkkarin katselukertojen määrän vuoden aikana jäävän yhden käden sormilla laskettavaksi.
... samoin kävelykadun liikkeiden vierailukerrat.
... hyväksymään, että siksi ei myöskään tiedä puoliakaan liikkeistä, joita keskustassa sijaitsee.
... hyödyntämään kämppiksen muuton jälkeen tyhjän huoneen mahtavaa akustiikkaa.
... elämään kuukauden ilman ruokapöytää.
... arvioimaan desimitan puuttuessa ainemääriä ensin laseissa ja lopulta jopa kämmenellä.
... epäilemään jokaisen jääkaapista pois otetun ruokatarvikkeen tuoreutta.
.., että maito muuttaa itsestään väriä valkoisesta läpinäkyväksi, mutta se tarvitsee muutoksen hieman aikaa ja omaa rauhaa.
... kutsumaan vieraita tasaisin väliajoin, sillä se on paras tapa saada kämppä siivottua.

Näiden erityisalojen ekspertiksi olen siis kuluneen vuoden aikana valmistunut, joten hei, jos joku edellä mainituista mietityttää niin meikälle vaan kyssäriä tulemaan niin vastailen kuin niksipirkan uudistettu versio 2.0. Voisin melkein vannoa, että vuosi on opettanut tällä saralla enemmän kuin opiskelu korkeakoulussa omasta alasta, mutta ehkä nämä opiskelijaelämän käytännön opit on vain opittu kovemman kantapään kautta...

Mutta hei! Mua kiinnostais tietysti myös tietää, mitä just sä oot oppinut kantapään kautta tai ilman opiskelijaelämään liittyen, nyt sisäiset niksipirkkanne esiin!

Kysymyspostaus part one

Oon täysin vakuuttunut, että keväässä on oltava joku magneetti, joka vetää kaikkia koulutehtäviä ja elämän muita panostusta vaativia komponentteja puoleensa. Joka ikinen kevät kaikki asiat vaan kasaantuu ja jyrää mut kuin joku lana. Vai onko sitä syksyllä muka vaan virkeemmässä kunnossa, että jaksaa vielä tehdä asioiden eteen jotain? En ymmärrä. Mun viimeaikainen blogihiljaisuus nimittäin on pitkälti johtunut siitä, että opiskelut (ja moni muu asia) parin viime viikon sisällä on ollut kyllä yks kauhakuormuri joka ajelee meikäläisen yli mennen tullen. Mutta nyt, vihdoin ja viimein, pääsen vastailemaan ensimmäiseen erään teidän huikeista kysymyksistä. Iso kiitos ja kumarrus teille kun jaksoitte niitä askarrella kommenttiboxiin ja niitä tulikin sen verran, että päätin jakaa niitä vähän teemoittan ja laittaa kahteen eri postaukseen. Siispä part one alkakoon!

Opiskelu & Asuminen

Mikä on tämänhetkinen mielipiteesi koulusta ja opiskelusta? Tuntuuko ala oikealta?

Täytyy myöntää, että tämän asian kanssa on tullut kriiseiltyä tän ekan vuoden aika useampaankin otteeseen. Oon pähkäillyt pääni puhki oonko sopiva henkilö sosiaali- ja terveysalalle ja välissä ollut varma ettei musta oo mihinkään, mutta silti on aina jostain löytynyt joku asia mistä pitää kiinni. Oon vuoden mittaan alkanut jopa tykkäämään opiskelusta tuolla koulussa enemmän, vaikka toisinaan revinkin hiuksia päästä tiimioppimisen ja miljoonien ryhmätöiden kanssa. Toimintaterapian työkenttä on kuitenkin suhteellisen laaja ja uskon sieltä löytyvän jonkun työnkuvan, joka nappaa muhun kunnolla. Ihan viime päivien aikana on huomannut alkavani kiinnostumaan yhä enemmän mielenterveyspuolesta.

Viihdytkö nykyisessä kotikaupungissasi?
Viihdyn ja en. Tykkään Jyväskylästä paljon; se on mukavan iso, mutta siinä on kuitenkin pikkukaupungin tuntua, valoa ja lämpöä! Syy, miksi en toisinaan viihdy on ehkä pikemminkin yleisesti kaupunkiasumisessa eikä niinkään Jyväskylässä. Oon oppinut arvostamaan maalaismaisemia, rauhaa, katupölyttömyyttä ja turvallisuuden tuntua tän vuoden aikana ihan eri tavalla kuin aikaisemmin!

Kaipaatko entiseen kotikaupunkiisi?
En erityisemmin. Enemmänkin kaipaan tulevaan kotikaupunkiin - mikä se sitten onkaan.

Lempipaikkasi nykyisessä asuinkaupungissa?
Hmm. Viihdyn paljon eri seurakuntien tiloissa niin vaikea valita yhtä. Toisaalta viihdyn myös Cooma dance academyn tanssisaleissa. Mutta jos liikkeistä valitsen, niin Wilhelmiinan konditoria on kyllä ehdoton lemppari, samoin kahvila Muisto!

Minä itse ja tapani

Tykkäätkö meikata?
Tykkään. Aina ei jaksa, ja nautin myös siitä jos saan itseluottamusta kasaan sen verran, että uskallan olla meikkaamatta vaikka lähtisin mihin, mutta pääsääntöisesti meikkaan koska tykkään siitä. Varsinkin juhliin mennessä, siitä tulee jotenkin juhlallinen fiilis.

Onko sulla tapoja/maneereita joista haluisit päästä eroon?
Voi kyllä. Pelkään kaikkea mahollista liian helposti ja jossittelen ihan liikaa. En tiedä voiko sitä ihan maneeriksi sanoa, mutta kyllä mä siitä eroon haluaisin. Oon ylipäätään aika herkkä ja kyllä se toisinaan ottaa päähän, jos valot ja äänet ja ylimääräinen härvääminen mun silmien alla saa pinnan niin herkästi kireelle. Ja se, että kuulen mun sydämenlyönnit lähes 24/7. Siitä tavasta, jos mistä haluisin päästä eroon.

Mitä asioita ilman et voisi elää?
Top ykkösenä mun listallani kököttää Jumala. Usko on niin vahva osa mun elämää ja identiteettiä, että jos sen ottais pois niin ei musta jäis kun kuivuneita murusia jäljelle. Mutta kyllä elämä ilman mun poikaystävää, ystäviä ja perhettä tuntuis hyvin tyhjältä ja turhalta, joten sanon myös ne. Niin ja kolmensuklaan juustokakkua.

Mihin kirkkoon kuulut?
Kuulun virallisesti ev. lut. kirkkoon, mutta enhän mä siellä käytännössä käy. Sleyllä (Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys) ja Kansanlähetyksessä mä aikani suurimmaks osaks vietän, vaikka en niihin varsinaisesti olekaan liittynyt.

Kaipaatko autolla ajamista, koska oot viimeksi ajanut?
Kyllä aika usein. Monesti, kun oon jonkun kyydissä niin tekis mieli vaan syrjäyttää kuski ja hypätä rattiin. Viimeks oon päässyt ite kuskin paikalle varmaan helmikuussa.

Mitä käsirasvaa käytät?
Bodyshopin Mango hand cream on tällä hetkellä käytössä, nam!

Miten säilytät sukkia?
Pareittain korissa, josta ne kyllä usein vaeltelee lattialle jotenkin maagisesti aina siivouksen jälkeen. Myös meijän pyykkituvan pesukoneella on läheinen suhde mun sukkiini, josta oon vähän musta..wait for it.. sukkainen. Ehe olinpa tosi hauska.

Nukahdatko koskaan jos katsot leffaa?
En ikinä. Huomatkaa sarkasmi. Oon oikeesti täysin toivoton tapaus.

Parisuhde

Missä maassa sun poikaystävä on tällä hetkellä ja mitä hän siellä tekee?

Tän hetkinen sijainti on Malesia ja tekee siellä sähköhommia laivalla. Laiva on nimeltään Logos Hope, jos se jollekin jotain sanoo :)

Tärkeimmät asiat parisuhteessa?
Yhteinen arvopohja, anteeksianto, luottamus ja omasta edusta joustaminen. Ne luo mun mielestä sen peruspohjan. Sitten tietysti kahdenkeskeinen aika ja avoin keskustelu on myös tärkeitä palikoita, joilla saadaan suhde rullaamaan paremmin.

Millon meet sun poikaystävän kanssa naimisiin? ;)
Nooo, aika näyttää aika näyttää ;) Sitten kun ollaan varmoja valmiita sitoutumaan.

Voisitko kosia itse vai onko se miehen homma?
Voisin kai, mutten halua. Ei se varsinaisesti miehen homma ole, mutta kyllä mä tykkään siitä ajatuksesta enemmän :)

Tulevaisuus

Minkä värinen on tulevaisuuden autosi?

Ei ainakaan punainen. Meidän perheellä on ollut punanen auto liian monesti, ja oon sille jo henkisesti allerginen. Tykkään mustista aika paljon ja toisaalta jotkut vaaleet värit on kivoja myös, paitsi ei ehkä syksyllä ja keväällä.. sanotaan kuitenkin vaaleensininen!

Missä tahtoisit viettää tulevaisuutesi?
Omakotitalossa jollain rauhallisella alueella kaupungin laitamilla tai jopa maalla. Sijainnista en vielä oikein mitään osaa sanoa, ei varmaan ihan pohjoisessa muttei ihan etelässäkään.

Mikä olisi hyvä jako ruuan teossa ja siivouksessa? 
Oletan, että kysymyksellä viitataan parisuhteeseen joten 50/50. Päivittäiset kotihommat on musta hyvä jakaa tasan, ja kumpikin osapuoli tekee joustavasti välillä enemmän välillä vähemmän tilanteen mukaan. Ehkä periaate mille pohjaisin väitteeni ja mihin vetäisin rajaa on se, että asioita, joita on pystyttävä yksinäänkin asuvan tekemään ilman että tarvii pyytä apua joltain, pitää molempien osapuolten tehdä. Sitten on renkaanvaihdot ja vaatteidenkorjaukset erikseen, joita voi taitojen ja kiinnostusten mukaan jakaa. Kuitenkin ihan yhtä arvostettavaa kuin musta onkin et on myös "miesten ja naisten hommia" on se, että nainen opettelee miestenkin hommia ja toisinpäin. Toistemme apunahan me täällä ollaan.

Aiotko kasta(tta)a lapsesi, jos niitä saat? Onko nimiä jo valmiina? :D
Aion kastattaa, ehdottomasti. Nimiä en oo miettinyt tai ainakaan vakavasti. Tosin täytyy kyllä myöntää, että viime kesänä hautausmaalla töissä ollessa tsekkailin hautakiviä sillä silmällä läpi, että oisko siellä mitään kivoja nimiä, mutta vielä ei kuitenkaan mikään oikein tärpännyt.  Oon vähän sillä asenteella liikenteessä, että näitä mietitään sitten, jos se joskus on ajankohtaista.

Mitä aiot tehdä eläkkeellä?
En oo koskaan miettinyt, mutta olishan se varmaan hienoa matkustella ja nähdä maailmaa, vaikka mä en mikään matkustelijaihminen olekaan. Tai ehkä haluisin olla semmonen seurakuntamummo, joka virkkaa tilkkupeittoa johonkin lähetysmaahan kirkon takapenkissä ja kertoo tarinoita eletyistä vuosista :D

Mitä uusia taitoja haluisit oppia?
Mun pitkäaikainen haaveeni on oppia kick up. Eli hyppäämään maasta selältään maaten suoraan jaloille. Haluisin myös oppia soittamaan pianoa, ukuleleä, tekemään spagaatin ja sekottamaan korttipakkaa yhdellä kädellä.

Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Suunnitelmissa (vielä hyvin epävarmoissa sellaisissa) olisi mennä yhteen tanssitiimiin pariks kuukaudeks romanttisiin maalaismaisemiin. Toivon niiin paljon, että se onnistuu, se ois niin unelma!

Minkälaisen kodin haluaisit? Miten sisustaisit sen?
Kaksikerroksinen puinen omakotitalo. Se ois joku vaaleen värinen ja siinä olis paljon huoneita ja hyvin tilaa majottaa vieraita. Semmonen melko tumma puu-/laminaattilattia olis täydellinen ja tiilikatto vois olla mukava. Niin ja isot ikkunat olohuoneessa ja leveät ikkunalaudat, joissa voi istua ois kivat myös! Romanttinen sisustustyyli on ihan mua. Kaikki pieni, söpö ja hempeä on kaunista ja hämärä tunnelma yhdistettynä kynttilöihin on kyllä ehdoton rakkaus.

Mikä sinusta tulee isona?
Toivottavasti omasta työstäni nauttiva ja ihanassa omakotitalossa asuva vaimo, joka on löytänyt oman paikkansa ja tarkoituksensa, mutta toisaalta etsii sitä kuitenkin jatkuvasti jämähtämättä paikoilleen.

Osasto random

Miltä maistuvat lumihiutaleet?
Kylmältä ja valkoiselta. Ehkä vähän raudalta.

Montako päivää on seuraavaan kuunpimennykseen? 
176 päivää

Ovatko mangustit herkkäkuuloisia?
En tiedä :(

Miten saisin tehtyä susta motoristin ;) :D?
Jaa a. Musta on varmaan hyvin vaikeaa ellei mahdotonta tehdä motoristia. Tietysti voi yrittää ajelemalla lämpimällä kesäilmalla 60km/h maisemareittejä, mutta tulos ei siltikään ole taattu. Mun luonnetta voi myös tietysti hieman pehmittää hemmottelu ja yllätykset ;)

Jos kilpikonnalta otetaan kuori pois, onko se alaston vai koditon? :DDDDD
Raukkaparka. Alaston JA koditon.

Tiesiks että punssirulla ja pölynimuri on ruotsiks sama sana (dammsugare)?
No en kyllä tiennyt :D Mikä ihme edes on punssirulla??!

Jos smurffia kuristaa, minkä väriseksi se muuttuu? :D
Punaiseksi. Vaikka jonkun mielestä se varmasti näyttäis silloinkin siniseltä tai violetinkarmiininpunaisenruskeanoranssihtavaltatavaaleanhopeillaraidoilla, jos nyt palautellaan eräskin mekkosota mieleen..

To be continued...

Älä tule hyvä kakku, tule paha kakku

Arkeen palautuminen.

Vaatii kärsivällisyyttä, positiivista suhtautumista, hyväksymistä, sopeutumista ja ripauksen ei maailma tähän kaadu -asennetta.
Lopputulos vähintäänkin tyydyttävä, ellei jopa kiitettävä.

Meikäläisen arkeen palautumiseen valmistautuminen oli erittäin matalalla profiililla tapahtuvaa aivojen sähkökäyrän värähtelyä, siis lähes olematonta. Ainoa valmistautumiseni oli pieni sisäinen ja valitettavan usein myös ulkoinen negatiivinen jupina ja kauhukuvien luonti eli yhtä kuin mielen myrkytys. Oon erittäin hyvä latistamaan omaa tunnelmaani ja vellomaan siinä, jopa salaa nauttien siitä kuinka ei tarvitse yrittää olla reipas kun on jo vaipunut lamaannukseen. Silti, kaikesta huolimatta mäkin oon onnistunut luentosaliin ja koulutehtävien ääreen itseni raahaamaan.

Päätin hetki ennen arkeen palaamista, että tuo jupina saa nyt pisteen, kyllä mä yhdestä keväästä selviän. Lupasin itselleni ainakin yrittää suhtautua koulunkäyntiin kuin puhtaalta pöydältä ja asennoitua positiivisella mielellä vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. En oo oikein uskonut siihen, että itsepsyykkaamisella vois loppujen lopuks tehdä ongelmiaan pienemmäksi tai itseään iloisemmaksi. Sillon kun on paha mieli, niin silloin vaan on paha mieli. Nyt kuitenkin täytyy nöyrästi todeta, että kyllä sillä omalla suhtautumisella on osittain merkitystä. Tietysti edelleenkin olen sitä mieltä, että paha mieli saa olla silloin kun on, ei kenenkään tarvitse pinnistellä ollakseen onnellinen. Yritän kuitenkin kai sanoa sitä, että pieni asenteen päivittäminen silloin tällöin ei ole pahitteeksi, varsinkaan silloin kun asenne on jo etukäteen huono vaikka mitään ei olisi vielä sattunut.

Tulevaa on turha pelätä. "Eteenpäin!" se sanoo mummokin lumessa, miksen sitten minäkin.

Oon löytänyt tässä arjen alettua itsestäni myös uuden puolen: liitutaulurakkauden! C.S.Lewis-rakkauteen yhdistettynä onnistuin tässä yksi yö loihtimaan hieman lisää sisustusta meidän opiskelijaboksiin. Tuosta tuli kyllä ihan kivan näkönen mun mielestä, vielä kun sen sais seinälle roikkumaan niin olis täydellistä! Täytyy kyllä myöntää, et oon jo haaveillut, kuinka liitutauluja vois käyttää sitten joskus häissäkin suloisina koristeina, terveisiä vaan poikaystävälle..:--) Voih, asiasta kukkaruukkuun, oon kyllä armoton häähaaveilija.. Oon surffannut suurinpiirtein kaikki pinterestin hääkuvat läpi ja googletellut sormuksia ja mekkoja ja hääkampauksia ja ties mitä istumajärjestyskoristeluja niin että melkeen hävettää. Eihän tässä mikään kiire olis vielä, mutta toisaalta on aina kiva haaveilla, sehän on lopulta melkein paras osuus. Ehkä mun pitää joskus tehdä postaus tästäkin aiheesta ihan kuvien kera, jaksaako kukaan lukea sellaista..?

uskottavuuden rippeiden varjelua

Heissan ihmiset! Tässä on mennyt nyt  useempi päivä, etten oo juuri edes ehtinyt tai jaksanut ajatella blogia. On ollut hetkiä, jollon ois vaan halunnut vajota tiedostamattomaan tilaan, jossa ei tajua eikä tunne mitään, mut ehkä niistä fiiliksistä joskus myöhemmin.. Nyt on taas toistaseks vähän valosampi mieli ja jaksan tännekin jotain kirjotella.

Eilen heräsin todellisuuteen, et mulla ei oo mitään vihkoa mihin kirjottaa muistiinpanoja seuraavan päivän anatomian ja fysiologian luentoa varten! Kirjakauppaanhan en olisi ehtinyt, joten aloin tutkimaan, mitä olis tehtävissä ja mitä multa kotoa löytyis sen sijaan, että olisin perehtynyt tulevan luennon materiaaleihin..hups.

Löysin tällasen ikivanhan varmaan jostain ala-asteajoilta olevan ihan perusvihon, joka oli melkein tyhjä. Siinä oli tietenkin joku nolo tarra, jota yitän tässä kovasti sormella peittää ja kannessakin teksti "luontovihko" mitä ikinä se sitten on mahtanut pikkunhennun päässä tarkottaakaan vihossa, jonka sisältä löytyi yks piirretty heppa :D

Jooo no, on varmaan sanomattakin selvää, että halusin suojella uskottavuuttani peittämällä kannet jollain. Pyörin kämppää epätoivosena ympäri edestakasin löytääkseni jotain, millä tuon ulkomuotoa saisi vähän nätimmäks (tai edes vähemmän noloksi!!) Lopulta löysin jonkun vanhan julisteen, jota en aio seinälle laittaa ja aattelin et miksikäs ei, kuka kieltää mua päällystämästä sillä vihkoja.

Leikkelin julisteen uuteen uskoon ja länttäsin vihkoon kiinni. Päälle vielä leikkasin harmaasta kartongista lätkän, johon kirjotin, mitä vihko sisältää.

Lopuksi päällystin kirjan vielä muovilla, että kaikki liikkuvat osaset pysyy kasassa, sillä enhän tietenkään löytänyt täältä muuttokaaoksen keskeltä (on muuten äärimmäisen kätevä keino laittaa kaikki muutokaaoksen piikkin) liimaa mistään...

Tässä lopputulos! Huomatkaa ukkeli, joka sattu julisteessa olemaan just sopivasti näin anatomiaa ja fysiologiaa ajatellen. Nyt kelpaa tätäkin luontovihkoa kantaa koulussa mukana!

WANTED: todennäköisyyslaskentaan erikoistunut matikkapää

Ei vitsit, oon ihan fiiliksissä kuinka asiat vaan järkkääntyy! 

Aluks en uskonut, että mulla olis mitään mahdollisuutta päästä opiskelemaan toimintaterapiaa, pääsykoe tuntu menevän niin laimeesti ja aattelin et ehkäpä koko sosiaaliala ei oo mua varten. Järkytyksestä silmät pyöreenä vaan katoin tekstaria, jonka sain yhtenä työaamuna, jossa kerrottiin et mut on hyväksytty. Olin tosi yllättynyt, samalla kuitenkin innoissani, ilonen siitä, et olis jotain uutta tekemistä ja nähtävää, että tuleva vuosi ilman rakasta vois mennä nopeesti. 

Sit aloinkin jo epäröidä et en tunne koko kaupungista oikeen ketään ja miten pärjään siellä yksin. Pian kuulin et mun todella läheinen kaveri pääsi samaan kaupunkiin opiskelee ja niin no.. sit löyty kämppis ja heti seuraavana päivänä hakemuksen lähettämisestä tarjottiin kämppää. Asiat vaan rullas ja jossain vaiheessa muistin kuinka olin hakuvaiheessa panikoidessani (olin aivan pihalla minne hakisin tällä kertaa) katsonut yhden videon toimintaterapiasta ja sen aikana oli tullut jotenkin tosi vahva fiilis, et ehkä tää on se mun paikka palvella, se paikka mihin Jumala haluaa mut laittaa. Pieniä asioita, arkipäivän juttuja, viimesenä nimittäin luonnehtisin itseeni mikskään yhteiskuntavaikuttajatyypiks. Asiat alko pikkuhiljaa loksahtelee, ymmärsin miks en viime vuonna ollut lähelläkään sisällepääsyä sinne minne halusin vielä vuosi sitten niin paljon, ymmärsin miks ylipäätään en silloin päässyt mihinkään opiskelemaan - sain viime vuoden aikana kasvaa ihan mielettömän paljon.

Koska oon yks uskomaton stressaajatyyppi, niin enköhän seuraavaks alkanut pelätä, että mitä jos en saa kavereita meidän ryhmästä, mitä jos siellä ei oo yhtään mun tyyppistä ihmistä, mitä jos jään porukasta kun opiskelijamenot ei erityisemmin kiinnosta ja sitä rataa. No.. eipä tarvinut siitäkään kauaa huolehtia. Pari mun tulevaa luokkalaista otti muhun melkein peräkkäin facebookissa yhteyttä ja huomattiin, et meillä on paljon yhteistä! Mietin, että whhaat is this?! Ei tällasta tapahdu! Oon vaan saanu nauttii huolenpidosta ja ymmärtää mikä merkitys milläki on ollut, vitsit mikä fiilis :)

Pitkääkin pidemmän aasinsillan kautta päästään siihen, et toinen näistä mun tulevista luokkalaisista vei mut loppuviikosta kaupunkikierrokselle! 

Suuntavaistottoman höpsön rakkaus - näkötorni, mistä näkee koko kaupungin!

Maailman suloisin ja tunnelmallisin kahvila Muisto!

Tätä söpöyttä kuulemma kutsutaan teletappimaaks tai jotain sinnepäin, wonder why...

Siinä kaupunkiin tutustuessa ja ruokaa laittaessa selvisi mitä ihmeellisimpiä juttuja siitä, mitä meillä on yhteistä ja ihan jo nauratti kuinka tääkin asia vaan järjesty (lue: oli järjestetty). Sokerina pohjalla oli ehdottomasti se, että tää sama henkilö oli ollut hetki sitten saman järjestön kautta maailmalla, kuin herra P (mun poikaystävä) ja hän osas olla mulle niin hyvin tukena ja kertoo elämästä siellä! Tekis mieli sanoo, että mikä yhteensattuma, mut en vaan millään pysty siihen,  on tää vaan niin käsittämätöntä. Kaikista maailman ihmisistä tutustun siihen joka asuu samassa kaupungissa, opiskelee samassa koulussa, alottaa saman alan samaan aikaan muun 40 joukossa, klikkaa mun pärstää ekana facebookryhmässä, laittaa mulle(täysin randomille!!) viestiä, on uskossa ja kaiken huipuks tietää missä sopassa mä ja P ollaan mukana :D Jos joku matikkapää osaa laskee todennäköisyydet tähän niin antaa tulla!

Ps. Note to self: ÄLÄ TURHAAN MUREHDI etukäteen asioista, vaikka olis rankkaa, ne tuppaa kyllä järjestyy! Nytkään ei tarvi jännittää koulun alkamista lähes tippaakaan ja pieni valopilkku tulevalle vuodelle ja sen jaksamiselle on taas näkyvissä! Ei voi kun kiittää Luojaa.