Sunnuntai-iltapäivänä päätin spontaanisti lähteä moikkaamaan kavereita muutamankymmenen kilometrin päähän. Ajattelin, että vielä kun tässä lomalla kerta ollaan niin miksikäs ei. Täysin spontaanisti nappasin kämppiksen mukaani ja aivan yhtä spontaanisti päädyimme kaksituntiselle geokätkölle metsään joka muistutti kaikessa lumisuudessaan Narniaa. Ihan spontaanisti käväsimme kaupan kautta hakemassa masun täydeltä evästä ja aloimme kokkaamaan mahtipontista salaattiateriaa patongin ja mozarellatikkujen kera. Spontaanisti ajauduttuamme keskustelemaan Paluu tulevaisuuten -leffoista ja siitä kuinka meikäläinen on elämänsä aikana onnistunut elämään tynnyrissä ja välttämään niiden katsomisen, päätimme erittäin spontaanisti ryhtyä katsomaan trilogiaa maratonina kello yhdeksän illalla. Koska leffojen katselu venyi puoli viiteen aamulla, kaikessa spontaaniudessa päädyimme yöpymään suunnitelmien vastaisesti ruhtinaalliset kaksi ja puolituntiset aamuyöunet vieraanvaraisuutta venyttäen. Aamulla ajoimme hymyt korvissa ja varpaat aamupakkasesta jääkalikkana kotiin.
Tarinan opetus? Spontaanius. Siitä mä tykkään. Kannattaa kokeilla, saa muuten raivostuttavan tappiin asti suunnitellun arjen vapisemaan kauhusta. Ja se tuntuu hyvältä. Ihan ex tempore. Rakastan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Raapusta postilaatikkoon kommentti tai kaksi,
saat sillä päiväni iloisemmaksi.
Risuja tai ruusuja valita saat,
ne mieleeni painan ja talletan korvan taa ;-)
Kiitos, mielipiteesi on minulle arvokas!