perjantai 9. tammikuuta 2015

Bengalintiikeriä mä metsästän






Pohjana tuossa vanha kirjan kansi, johon vedetty gessoa kerros päälle, toimii!

Viime viikonloppuna sain itsestäni sen verran irti lomailun keskellä, että lähdin kirpparille katsastamaan myytävän krääsämäärän suhdetta ostokelpoisiin tavaroihin. Siihenkin tarvitsin hieman kannustusta, muuten ei olisi varmasti tullut lähdettyä ellei kaveri olisi ehdottanut. Meidän kirppuiluperinteeksi on alkanut ilmeisesti jo muodostua yksi ostoskori, joka kiertelyn jälkeen on tungettu kukkuralleen täyteen molempien/kaikkien potentiaalisia ostoksia niin, että sanka alkaa jo taipua tavaran (lähinnä vaatteiden!) painosta. Näin kävi tälläkin kertaa, mutta mukaan tarttui lopulta onneksi vain ehkä kolmasosa kaikesta koriin kerääntyneestä. Ps. Lupaan, ettei yhtäkään bengalintiikeri-dvd:tä päätynyt koriimme, vaikka onkin suurta hupia metsästää niitä kirppareilta. Tän päivän saldo oli kaksi. Samasta pöydästä.

Itselläni mukaan tarttui muutama paita, ja extralöytönä akryylimaalit kahdella eurolla!! Ajattelin, että enpä ainakaan paljon häviä, jos en innostukaan maalailusta. Vaikka pitkään epäröinkin, oli hyvä että lopulta ostin nuo, saipahan lomapäivät vähän piristystä! Isältä löytyi kotoa onneks jos minkälaista sivellintä, akvarellikynää, gessoa, palettia jnejne niin pääsin jo kahdella eurolla aika pitkälle kokeiluissani. Olihan tuo kivaa ja rentouttavaa puuhaa, voisin ehdottomasti jatkossakin jotain maalailla! Yllättävän koukuttavaa hommaa myös, onnistuin keskittymään lähes yhtäjaksoisesti tuon harjotustyön tekemiseen melkein seitsemän tuntia! Jälkeenpäin kun miettii niin päivä meni kyllä hujauksessa jatkuva flow-tila päällä, suosittelen kokeilemaan jos haluaa ajatuksia muualle!

4 kommenttia:

  1. Akryylimaalit on parasta! ♥ Ihan sairaan hieno toi työ, valo ja varjo kohdallaan ja dynamiikkaa riittää :) Iteki just kauheen inspiraation kourissa, huomenna ois suunnitelmissa käydä metrisen vanerinpalan kimppuun akryyli-trashpainting-sekametelisoppatekniikan kera :D Saa nähä mitä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, voi kiitos paljon!! :) Vau kuulostaa hauskalta toi sun sekametelisoppa :D Mitä on trashpainting? Laitappa blogiis kuvaa sit kun tulee valmista ;--)

      Poista
    2. Joo näin oon suunnitellu :D Trash painting on ns roskamaalausta, siis käytetään kaikkee mahollista kierrätysmateriaalia taiteen tekemisessä tai jopa sen lähtökohtana. Akryylimaalaukseen sitä on erityisen helppo yhistää, koska akryylimaali on aika lailla liimaa ja kuivuu tosi kestäväks muovipinnaksi. Ite oon hyödyntäny mm käsipaperiarkkeja, muovipusseja ja silppurissa käynyttä paperia ja on kyl toiminu just hyvin :) Tykkään aina kokeilla kaikkee mahollista ni innostuin hirveesti ku koulussa yks kuviksen opetusharjottelija vinkkas tästä pari vuotta sitten :D Suosittelen!

      Poista
    3. Oo vau kuulostaa mielenkiintoselta! Vois joskus kokeilla jos sais aikaseks :D Pitääpä varmaan vähän googletella lisää ja kattoo mitä se on käytännössä, mutta sounds goood!

      Poista

Raapusta postilaatikkoon kommentti tai kaksi,
saat sillä päiväni iloisemmaksi.
Risuja tai ruusuja valita saat,
ne mieleeni painan ja talletan korvan taa ;-)

Kiitos, mielipiteesi on minulle arvokas!