Ollaanko jo perillä?

Nää oli kuin jotain söpöjä eläimiä! Lampaita ehkä? Kirahvilampaita? Kirahvilampaita?!

Rakas Suomen säämme ei näköjään osaa päättää mitä olisi. Näin plussakelipäivänä, jolloin märkiä isoja lumihiutaleita on satanut harmaalta taivaalta koko päivän on hyvä katsella muutaman päivän takaisia rapsakoita pakkaskuvia.

Toisaalta tuossa säässä on pelottavan paljon samaa kuin mun mielialassa. Kylmä, kuuma, masentava, piristävä, ollako vai eikö olla, jäinen, hyinen, lämmin, vaihteleva.

Ruutinittomuus on varmaan laittanut loman kunniaks mun ajatukset sekaisin. Turhuuden tunne on alkanut vallata mun mielen kun päivät on olleet luokkaa netflix, bloggaus, netflix, netflix, kaverit, löhöys, netflix, turha nettisurffailu, netflix.. Kaipaan kai jo arkea takaisin, mutta en jaksaisi ottaa sitä vastuuta. Vastuuta pakoilevana erakkona on vaan niin hyvä olla. Kai? Tiedättekö sen tunteen ennen mitä tahansa esiintymistä, kun pelottaa niin vietävästi mennä tuulta päin, mutta toivoo aivan mielettömästi että se voisi olla jo ohi ja hyvänolon tunne valtais mielen? Siltä musta tuntuu, kun katson eteenpäin tulevaa arkea. Mutta siitä selviytymistä kutsutaan saavutukseksi. Kun ei ole rutiinin rutiinia, sitä velloo vaan tekemättömyyden ihanuudessa, joka muuttuu ajan mittaan turhuuden tunteeksi, saavuttamattomuudeksi.

Tänään mun mielessä kävi ajatus. Mitä jos en uskoisi Jumalaan? Jep. Aikaa kului, ja seuraava merkittävä ajatus, joka iski tajuntaan oli, että mitä jos mun elämä oliskin oikeesti yhtä turhaa kuin mun mieli on koko loppuloman yrittänyt huudella? Mitä jos mun elämä olis merkityksetöntä? Aika karmiva ajatus. Mun mielen valtas ymmärrys siitä, että sehän oikeestaan oli vastaus mun aikasempaan kysymykseen! Millaista mun elämä ois ilman uskoa? Mun elämä olis täysin tarkotuksetonta. En tiedä miten jaksaisin, jos en tietäisi että mun elämällä on joku merkitys. Joku suunta, jota kohti mä oon menossa. Sen tiedostaen on hyvä jatkaa eteenpäin vaikeampien ja turhalta tuntuvienkin aikojen läpi. Niinkuin Immanuel yhdessä lauluistaan toteaa:

Voin huoletta perillä painaa mun pään ja matkasta parhaasta kiittää. 
                                                                                               © Immanuel - Matkalla