tiistai 9. syyskuuta 2014

Ei mikään miltään tunnu ajankulku vaan turtu

Mä en ois ikinä uskonu, et kolme viikkoa voi kulua näin hitaasti. Tää tuntuu ikuisuudelta. Luulen et viimeks tutti suussa on kolme viikkoa tuntunu yhtä loputtomalta. Jos pelkäätte ajan nopeeta kulumista, sitä tunnetta kun vuodet vaan vierii liian nopeesti, niin suosittelen jonkun asian odottamista tai päivien laskemista. Ajankulu ei oo IKINÄ hidastunu näin paljon. Tuntuu et muut elää elämäänsä normaalitahtia, mut mä oon jääny jumittaan paikalleen. Tuntuu et oisin eläny jokaisen päivän kahdesti. Ei, kolmesti. Päivät sinänsä kuluu ja on täynnä tekemistä, mut aika m a t e l e e . Eilenkin luulin lukeneeni jonkun sähköpostin monta päivää sitten, mutta sain kuulla kavereilta, jotka oli saanut saman mailin, että se tuli inboxiin vasta toissapäivänä. Siis mitä ihmettä??


Usein myös ehdin panikoida, et "apua en oo päivittäny blogia aikoihin, se on ihan kuollu!" ennen kun tuun tarkistaneeks, että edellisesta postauksesta on tosiaan vasta se pari päivää aikaa. Huoh. Ja vaikka olis kuinka paljon tekemistä, mulla on ainakin ollut aamusta iltaan melkeenpä _joka_ päivä P:n lähdön jälkeen tekemistä, niin ei, ei vaan kulu. Auta armias, jos olis vielä paljon tylsiä hetkiä ja tekemisen puute. Musta varmaan tulis mummo kahteen kertaan siinä ajassa, kun muille on ilmestyny kasvoille yks ryppy. 


En mielestäni edes laske päiviä, okei tosi harvoin (varmaan sekin tapahtuu sit joka päivä, luulen vaa tekeväni sitä tosi harvoin), mut silti tuntuu et aika ei liiku. Joskus mä laitan sekuntikellon kännykästä päälle ja tuijotan sitä ihan vaan varmistaakseni, että aika oikeasti kuluu. En oo koskaan ollut näin tietonen, monesko päivä kuukaudesta on tai mikä viikonpäivä on parhaillaan menossa. Ennen olin niitä ihmisiä, jotka hyvä että tiesivät mitä vuodenaikaa eletään ilman että katso ikkunasta pihalle.


Eikä muuten varmaan yhtään helpota tätä tilannetta, et mun seinällä on kello, jossa ei oo paristoja.



Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

2 kommenttia:

  1. En tiiä onks väärin kommentoida tällaisten fiilisten jälkeen näin, mut huippuu et sä taas bloggaat, stalkkeriminä tykkää! Jään seuraamaan! \o/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hah, ei oo väärin :D kiitos piristyksestä!

      Poista

Raapusta postilaatikkoon kommentti tai kaksi,
saat sillä päiväni iloisemmaksi.
Risuja tai ruusuja valita saat,
ne mieleeni painan ja talletan korvan taa ;-)

Kiitos, mielipiteesi on minulle arvokas!